Joukkue SM tänä viikonloppuna!

1 joulukuun, 2022

Tänä viikonloppuna päästään jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen taistelemaan seurajoukkueiden suomenmestaruuksista! Kisat pelataan ensimmäistä kertaa Suomen isoimmalla sulkisareenalla, Vantaan Energia Areenalla, eli puitteet ovat kohdillaan. Joukkue SM on kilpailuna tunnettu poikkeuksellisen hyvästä tunnelmasta, kun joukkueet kannustavat pelaajiaan isolla tunteella ja äänellä. Kaikenlaiset rummut ja muut kannustusvälineet ovat siis erittäin toivottuja katsomoon!

Kisassa pelaavat kuusi joukkuetta: Tapion Sulka, ESB, HBC, BadU, PuiU ja Savon Sulka. Kaikki joukkueet pelaavat toisiaan vastaan viikonlopun aikana. Joukkuekohtaamiset alkavat lauantain klo 10, klo 13 ja klo 16, sekä sunnuntaina klo 10 ja klo 13.

Tapion Sulan joukkueessa ovat tänä vuonna mukana Tyko Aakko, Rasmus Andersson, Sarah Asfar, Alex Gras, Tuuli Härkönen, Tommi Kaikkonen, Tony Lindelöf, Aleksi Mäki, Kevin Ni, Oliver Oldorff, Sonja Pekkola, Petra Saarnivaara, Helena Santalahti, Jesse Siilasmaa, Nella Siilasmaa, Ellen Virta ja Annika Vokkolainen. Tule mukaan kannustamaan joukkuettamme huippusuorituksiin ja nauttimaan Suomen parhaiden pelaajien peleistä!

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Toiminnanjohtaja Lasse Lindelöf
050 5960643
lasse.lindelof@tapionsulka.fi
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram