Joakimille voitto RSL Liettuan Junior kilpailusta!

10 syyskuun, 2020

Viime viikonloppuna maajoukkuepelaajamme Joakim Oldorff korkkasi kilpailukauden voittamalla kultaa RSL Lithuanian Junior 2020 -kilpailussa. Tapion Sulka onnittelee! 🙌🥇

Kilpailukausi on ollut tänä vuonna hyvin rikkonainen, ja varsinkin ulkomaille suunnatut kisamatkat ovat olleet vähissä.
— Oli hienoa olla kisoissa pitkästä aikaa. Olen tyytyväinen peliini, sillä onnistuin asioissa, joihin erityisesti keskityin kisan aikana, Jokke toteaakin iloisena.

Joakimin keskittymisestä kertoo myös se, että yhtään erätappiota ei viikonlopun aikana tullut, ja pisteitäkin vastustajille tipahteli aika säästeliäästi.
— Olin pelien alusta asti hyvin valmiina, enkä antanut vastustajille ilmaisia pisteitä. Kisassa oli myös turvallinen tunne pelata järjestäjien ottaman tiukan Korona-linjan takia, Jokke pohtii jälkeenpäin.

Joakim on tällä hetkellä maailman junior ranking listalla sijalla kuusi ja viikonlopun voiton ansiosta nousi myös Badminton Europen Junior Circuit listan ykköspallille. Tästä on hyvä jatkaa kohti Junior EM-kisoja jotka pelataan lokakuussa Pajulahdessa!

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Toiminnanjohtaja Lasse Lindelöf
050 5960643
lasse.lindelof@tapionsulka.fi
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram