SM-2009
Kauden ehoton päätavoiteeni, SM-kisat, pelattiin 30.1-1.2 Ruskeasuon hallilla. Kisoja edeltävällä viikolla olin tullut kipeäksi ja kuukauden harjoittelutauko joulukuussa askarrutti mieltä; mitähän näistäkin kisoista tulisi. Lähtökohta kisoihin ei ollut paras mahdollinen.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan asteli ESB:n Jani Häkkinen, jonka kanssa pelasin kaksi suhteellisen selvää erää ilman ongelmia. Peli minulle 21-15, 21-10.
Toisella rundilla pelasin Turun Sulan Sami Turusta vastaan, ja se ottelu oli pelkkää ongelmaa:) Tunsin jo ekan erän loppupuolella itseni todella väsyneeksi, ja mikä pahinta, aloin hyökätä aivan liikaa ja vääristä paikoista pallorallien lyhentämiseksi. Tunnustukseksi Samille on sanottava, että hän pelasin hyvin, eikä tehnyt helppoja virheitä. Voitin ekan erän niukasti 21-19 ja toisen erän 22-20. Peli tuntui keuhkoissa todella pahalta, ja mietin perjantai-iltana luovutanko lauantaiaamun puolivälierän.
Aamulla olo oli kuitenkin jo paljon parempi: kiitos perjantai-illan hillittömän kuuman sokerimehun sekä kunnollisten yöunien. Lähdin pelaamaan ParBan Eetu Heinoa vastaan keskittyneesti, mutta kovaa. Ei tyhmiä hyökkäyksiä, ei liikaa riskejä, vaan rennosti kovaa ja liikutellen vastustajaa ympäri kenttää.
Peli olikin aivan eri uomissa kuin perjantaina, ja voitin ekan erän helposti 21-15. Toinen erä lähti huonosti käyntiin, ja olin tauolla jo 11-3 häviöllä sekä sen jälkeen vielä 17-12. Mutta en muuttanut mitään, vaan pelasin tarkkaa hyvää peliä, enkä tehnyt enää helppoja virheitä. Sen sijaan Eetu teki läjäpäin suhteellisen helppoja virheitä erän toisella puoliskolla. Erä tuli ilman suurempia taisteluja lopulta aika helposti minulle: 21-19.
Viides kerta toden sanoo!
Lauantain välierään asteli tuttuakin tutumpi Antti Viitikko (HBC), joka oli jo neljättä kertaa minua vastassa SM-kisojen välierässä. Kerran olen hävinnyt SM-semifinaalin seurakaverille, Markus "ISOPOMMI" Rouviselle.
Vuoden 2008 välierä Anttia vastaan oli minulla hyvin muistissa, ja olin päättänyt, etten tänä vuonna hyökkää itteäni kuoliaaksi. Pikemminkin lähdin pelaamaan ympäri kenttää kovalla temmolla, välttäen "full power" -smasheja. Taktiikka oli onnistunut: ennen kaikkea siinä mielessä, että Antti ei odottanut minun pelaavan niin "rauhallisesti".
Molemmat erät olivat aika samanlaisia. Antin muutaman helpon virheen vuoksi voitin ensimmäisen erän 21-16. Ensimmäisen erän jälkeen en tuntenut itseäni juurikaan väsyneesti, toisin kuin aikaisempina vuosina Anttia vastaan.
Toisessa erässä pääsin pienoiseen johtoon tauolle mentäessä, ja tauon jälkeen vastustaja huomasi, että hänen puolustava pelityylinsä ei riitä enää tämän pelin voittoon. Niinpä hän rupesi hyökkäämään jonkin verran ja teki niistä helppoja virheitä. Ero kasvoi.
Mennessäni syöttämään 20-14 -ottelupallotilanteessa sydämeni löi enemmän jännityksestä kuin fyysisen suorittamisen aiheuttamasta väsymyksestä. Antin nosto jäi lyhyeksi, ja smashini upposi lattiaan: finaalipaikka oli tosiasia numeroin 20-16, 20-14!
Välierävoitto oli minulle tähänastisen uran suurin voitto etenkin henkisesti. Ilman sitä olisi ollut huomattavasti vaikeampaa jälleen ensi vuonna mennä yrittämään paikkaa SM-finaalissa. Usko SM-mitaliin olisi pikkuhiljaa ollut koetuksella.
Finaalissa oli vastassa olympiakävijä Ville Lång. Tässäkään ottelussa ei voinut lähtä liikaa hyökkäämään, vaan vastustaja piti saada liikkeelle, ja rankaista sitten, kun sen paikka on. Tiesin, että Villen puolustus on vielä astetta vahvempi kuin Antti Viitikolla.
Ekassa erässä voimat riittivät, pallot eivät venyneet pitkiksi, johdin peliä ja sain paikkoja ratkaista pallot. Eka erä minulle 21-18.
Toinenkin erä näytti ja tuntui hyvältä vielä 8-8 tilanteessa. Sitten pitkähkö clear-palloralli, joissa Ville on parhaimmillaan, vei minusta aika paljon mehuja.Toisen erän tauon jälkeen koitin pelata riskillä, mutta tein virheitä. Erä Villelle 21-13.
Kolmanessa erässä olin jo fyysisesti niin loppu, ettei Villellä kauan nokka tuhissut, kun hän vei viidennen peräkkäisen mestaruutensa lukemin 18-21, 21-13, 21-9.
Mutta enhän voi olla kuin tyytyväinen ensimmäiseen SM-mitalliini.
En tiedä, oliko onnea vai epäonnea, että sairastuini ennen SM-kisoja, mutta se rauhoitti ja järkevöitti peliäni huomattavasti.
Toisaalta, veikö flunssa tarvittavat fyysiset voimavarat ja sitä kautta mahdollisuudet mestaruuteen? Ehkä spekulointi on turhaa: tänä vuonna tämä riitti. Kun ensi vuodelle jäi vielä jotain hampaankoloon, niin tästähän on hyvä jatkaa!
Haluan kiittää seuraa tuesta ja kannustuksesta, ja myös iso kiitos kuuluu valmentajalleni Lasse "Kärppä" Lindelöfille, vaikka hän osuuttaan vähätteleekin 🙂
Markus