Tapion Sulka mukana koululiikunnassa

7 helmikuun, 2013

Marraskuun alussa käynnistynyt Espoon kouluille suunnattu mailapelimaraton saavutti hyvän vastaanoton oppilaiden keskuudessa ja idea sai kiitosta opettajilta.


Ajatusta tarjota koululaisille mahdollisuus kokeilla sulkapalloa, tennistä ja squashia saman päivän aikana alettiin kehitellä alkusyksystä Esport Centerin mailapelikoordinaattori Lotta Mitron kanssa. Tapahtuma on osa tavoitetta tiivistää yhteistyötä Esport Centerin ja Tapion Sulan välillä”, kertoo Tapion Sulan osuudesta vastannut Lasse Lindelöf. Lotta Mitro lähestyi Espoon kouluja idealla ja koulut ottivat tarjouksen vastaan innostuneesti.  Mailapelimaratoniin osallistui syksyn ja alkutalven aikana yhteensä n. 500 oppilasta.

Jotta yhden päivän vierailusta saataisiin kaikkien kannalta paras hyöty, laadittiin ohjelma niin että aamupäivän aikana kolme eri luokkaa pääsi kokeilemaan kaikkia kolmea eri mailapeliä. Yksittäiseen lajiin varattu aika oli 45 minuuttia jonka jälkeen seurasi lyhyt vartin tauko ja siirtyminen seuraavaan lajiin.

Aarnivalkean koulun 29.1.13 tiistaina

Aarnivalkean koulun 29.1.13 tiistaina

”Nyt hankkeen päätyttyä voidaan todeta että oli onnistunut päätös jättää yksittäiseen lajiin syventävä opetus sikseen ja antaa oppilaille mahdollisuus itse pelaamiseen”, Lasse toteaa.

Muutaman minuutin lajiesittelyn ja tiivistetyn sääntöpaketin jälkeen pistettiin välineet jakoon ja oppilaat kirmasivat kentille. Sulkapallon osalta tulivat lajin vanhat hyvät puolet nopeasti esiin; matala aloituskynnys ja helppous saada pidempiäkin palloralleja aikaiseksi, liikunnallinen intensiteetti eli hiki tulee nopeasti pintaan ja lajin hauskuus. Muita yksittäisiä huomioita oli esim. se että pallolle sai antaa kyytiä vaikka kuinka paljon sen menemättä pitkäksi. Lajin sosiaalisuus koettiin erittäin myönteisenä. Muutamat opettajat huomasivat kuinka kentillä muodostettiin pelipareja sellaisilla kombinaatioilla joita normaalissa kouluelämässä ei ollut nähty. Tytöt haastoivat poikia matseihin ja päinvastoin.

Loppukahvittelun aikana todettiin yhteisesti että kaikki kolme osapuolta voittivat. Seurana saimme esitellä lajiamme ja Tapion Sulan toimintaa sekä liikutimme koululaisia, Esport Center sai tapahtuman organisaattorina näkyvyyttä ja koulut/oppilaat pääsivät tutustumaan tiiviissä ja tehokkaassa muodossa kolmeen eri mailapeliin. Vitsailimmekin uudella sloganilla jossa kolme osapuolta voittivat eli win-win-win=3WIN.

 

Tytöt Aarnivalkean koulu

Tytöt Aarnivalkean koulu

 

 Kommentit

 Tuuli Rajalin: oli ihanaa

 Erica Salmi: oli tosi kivaa

 Suvianna Koho: oli hauskaa ja tulihan tässä hikeä pintaan sekä jano

 Tuntematon: ootsä Saku Koivu?

 Sijaisopena toimi Jasmina Airaksinen: vanha TS-jäsen, äidin sijaisena nyt. Laji sujui vanhasta muistista.

 

 (Osallistuneet koulut: Mankkaanpuron ala-aste,  Jousenkaaren ala-aste, Niittykummun ala-aste ja   Aarnivalkean ala-aste.)

 

Teksti&Kuvat: Lasse Lindelöf

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Valmennuspäällikkö Vellu Melleri
0400 575773
vellu.melleri@gmail.com

Junioripäällikkö Nella Siilasmaa
nella.siilasmaa@gmail.com
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram