Tapion Sulalla menestyksekäs maaliskuu

1 huhtikuun, 2007

Kevään puskiessa kovaa vauhtia uutta energiaa koko luomakuntaan, on otollinen hetki luodata katsetta taaksepäin. Maaliskuu oli seuramme niin nuorille kuin varttuneimmillekin kilpapelaajille menestyksekäs kuukausi.

Juho Hassille kolme ikäluokkamestaruutta

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Paraisilla isketyt ikäluokkamestaruuskilpailut olivat monille alle 17-vuotiaille junioripelaajille kauden päätapahtuma. Tapion Sulan tulevaisuuden kyvyt näyttivät, että peli kulkee myös lounaisrannikolla.

Juho Hassi oli alle 15-vuotiaiden sarjassa kiistaton ykkönen. Kaksinpelin loppuottelussa hän kaatoi Turun Sulan Tapio Turusen suoraan kahdessa erässä. Nelinpelissä Juho kunnostautui seurakaverinsa Anton Kaistin parina. Pojat ottivat kultaa kukistettuaan finaalissa Tapio Turusen ja Even Lauri Havian. Juhon kolmas mestaruus irtosi sekanelinpelistä, jossa parina oli PuiU:n Hilja Korhonen. Antonillekin siunaantui toinen mitali; kaksinpelin pronssi.

Alle 17-vuotiaiden sarjassa Marjatta Kuisma oli jälleen Tapion Sulan kantava voima. Kaksinpelissä hän kärsi tiukan tappion kolmieräisessä välieräottelussa ÖIF:n Taru Vikmanille. Pronssiottelussa "Jatta" antoi pelinsä rullata ja nappasi mitalin selvänumeroisesti. Nelinpelissä Jatta sijoittui toiseksi HBC:n Emma Lindholmin parina. Mestaruuden vei nelipeliä yhdessä pelanneet kaksinpelin finalistit ÖIF:n Taru Vikman ja ESB:n Nanna Vainio.

Myös Tapion Sulan nuori Tuuli Härkönen nousi ikäluokkakisojen selkeäksi valopilkuksi. Alle 11-vuotiaissa Tuuli sijoittui toiseksi kaksinpelissä. Tiukan loppuottelun voitti ÖIF:n Annmarie Oksa. Tytöt säilyttivät keskinäisen sopunsa, sillä he pelasivat yhdessä nelinpeliä, ja varsin menestyksekkäästi. Tappioita ei tullut ja tuloksena kultamitalit. Tuulin kolmas mitali, sekin kultainen, tuli sekanelinpelistä. Finaalissa yhdessä TeSu:n Arttu Mähösen kanssa kaatui tiukan ottelun päätteeksi ESB:tä ja ÖIF:ää edustanut pari Jan Pasanen/Linnea Vainula.

Onnittelut mitalisteille!

ÖIF:n eliitti: Rouviselle maukas voitto, Maria Väisäselle kolme kärkisijaa

Aikuisten sarjoissa iskeville maaliskuu tarjoili Vantaalla pelatun ja ÖIF:n isännöimän eliittikilpailun.

Miesten valioluokan kaksinpelissä Tapion Sulka oli vahvasti edustettuna, sillä neljästä välieräpelaajasta peräti kolme oli seuramme edustajia. Vastakkain asettuivat Markuksemme Heikkinen ja Rouvinen ja toisessa ottelussa ÖIF:n Ville Lång ja Tapion Sulan Aki Kananen.

Rouvinen voitti Heikkisen suoraan kahdessa erässä; tosin pisteet olivat tasaiset 21-14, 21-18. Aki Kananen puolestaan laittoi miehekkäästi kampoihin Suomen kiistattomalle ykköspelaajalle Långille. Tappio tuli, mutta harmittavan tiukasti pistein 18-21, 21-14, 21-18. Finaalissa Rouvinen jatkoi siitä, mihin Kananen jäi. Kotimaisten kenttien kauden kovin yllätys koettiin, kun Lång taipui Rouvisen käsittelyssä suoraan kahdessa erässä lukemin 21-13, 21-18.

Naisten kaksinpelissä ei loppuottelussa nähty tapionsulkalaisia, mutta pitkän tauon jälkeen eliittitason kaksinpeliin osallistunut Maria Väisänen ylsi välieriin. Tasaisessa semifinaalissa tappio tuli Venäjän Ksenia Polikarpovalle, joka voitti lopulta koko turnauksen.

Nelinpeliä Maria pelasi tutun parinsa kanssa; sisko Elina Väisänen iski rinnalla ja taas tuloksena oli kisavoitto. Loppuottelussa Väisäsillä oli vastassa muun muassa helmikuisesta SM-finaalista tuttu ÖIF:n pari Sanni Rautala/Noora Virta. Nyt ottelu oli entistä tiukempi, mutta Väisäset toipuivat ensimmäisen erän tappiosta ja sinnittelivät itselleen voiton luvuin 19-21, 21-17, 21-19.

Maria Väisänen uurasti koko viikonlopun ja saavutti mitalisijan myös sekanelinpelistä, jota hän pelasi ÖIF:n Tuomas Nuortevan parina. Loppuottelusta tuli perheen sisäinen välienselvittely, sillä vastapuolelle asettui Marian avopuoliso, harvoin sekanelinpelissä nähty Ville Lång, joka pelasi ESB:n Nanna Vainion parina. Lång ja Vainio voittivat tämän, niin ikään tiukan ja kolmieräisen ottelun. "Sopu säilyi", Maria kuittasi hymyillen.

ÖIF:n kisoista maininnan ansaitsee ehdottomasti myös seuramme konkarin Jukka Antilan menestys. Antila, 41, näytti nuoremmille, mitä kokemus merkitsee ja otti turnausvoiton miesten kaksinpelin A-luokassa. Menestys jatkui samanlaisena myös pari viikkoa myöhemmin Lahdessa järjestetyissä kansallisen tason kisoissa.

Onnittelut myös maaliskuussa menestyneille aikuistason mitalisteille ja hurmosta uusiin koitoksiin!

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Toiminnanjohtaja Lasse Lindelöf
050 5960643
lasse.lindelof@tapionsulka.fi
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram