Morjensta tapionsulkalaiset!
Norjan avoimet kisat 13-16.11 olivat kauden kolmannet EBU-kisani ja odotukset kahden ensimmäisen kisan jäljiltä olivat myös aika korkealla.
Matkat ja matkustaminen meni tällä kertaa sujuvasti, ja hotellikin oli mitä mainioin. Tosin hintataso oli kyllä uskomattoman korkea; samasta pastasta minkä sai Slovakiasta kahdella eurolla joutui Norjassa pulittamaan 20 euroa!
Ekalla karsintakierroksella vastaan asteli paikallinen poika, jonka peli oli vielä vähän lapsen kengissä, ja siitä tulikin voitto helposti 21-13 ja 21-5.
Toisella kierroksella sain vastaani Agus Wijayan, joka jo nimensäkin perusteella oli ihan eri tason pelimies Indonesiasta. Häntä vastaan pelasin niin kovalla temmolla kuin suinkin pystyin, koska hänen jalkatyössä ei ollut maanmiehensä Taufik Hidaytin keveyttä ja nopeutta. Voitto tulikin suhteellisen helposti pistein 21-13 ja 21-15.
Kolmanessa karsintapelissä voitin ruotsalaisen Jesper Wigardin kahdessa erässä 21-15, 21-16. Viimeisessä ottelussa suurin haaste oli energioiden loppuminen, koska pelit olivat alle 45 minuutin välein, ja kunnon syöminen otteluiden välissä oli mahdotonta.
Pääkilpailun ekalla kierroksella vastaan asteli toinen indonesialainen, Sartono Ekopranato, joka pelasi ikävää ja varmaa peliä: eli ei virheitä ja lyöntien kaaret inhottavat. Ekassa erässä oma jalka liikkui todella hyvin ja sain pidettyä hyvää vauhtia, jossa hän ei pysynyt mukana. Mutta kahdessa seuraavassa erässä omasta pelistä katosi vauhtia ja vastustaja pääsi mukaan palloralleihin paremmin.
Ottelu oli osaltani hyvää peliä kauttaaltaan, mutta viimeinen voittoon tarvittava silaus siitä vielä puuttui. Pisteet indolle 16-21, 22-20, 21-19. Peli totta kai harmitti jälkeenpäin. Mutta eihän minulla ollut yhtään ottelupalloakaan, joten ei se voitto lopulta ollut edes niin kovin lähelläJ
Suuntana Wales
Viimeinen kisa ennen joulutaukoa oli Walesin Cardiffissä 27-30.11. Siellä useiden poisjääntien takia minulle avautui suora paikka pääkisaan Englannin Harry Wrightia vastaan.
Wrightia vastaan peli lähti ensimmäisen erän alussa kulkemaan aivan loistavasti, ehkä jopa liiankin loistavasti, koska hävisin ekan erän 21-19. Toinen erä oli huomattavasti tarkempaa ja rauhallisempaa peliä, jossa molemmat välttelivät virheitä. Peli oli ympäripyöreää toisessa erässä, jonka lopulta onnistuin kääntämään itselleni 21-15.
Kolmanessa erässä pelissä oli taas vauhtia. Tilanteen ollessa 18-18 takakentän lyöntivalikoimani supistui pelekkään smashiin, jota sitten taoin ristiin, suoraan ja keskelle. Ottelupallo päättyi smashiin viivalle, ja erä tuli minulle 21-18!
Toiseen peliin mentäessä huomasin jo lämmitellessä, että selkä on kipeä ja arka. Lyötyäni yhden smashin lämmittelyssä selkään vihlaisi ja luulin, että pelit näissä kisoissa oli ohi. Mutta pelattuani yltiöpassiivisesti ja haluttomasti ekassa erässä vastustajan napit taisivat aueta jonkin verran toiseen erään mentäessä. Hävisin ekan erän 21-10 ja toisessa erässä kuulin vain kisavalmentajani Aki ”korkea käsi” Kanasen kommentin:” Nyt selekä on lämmin, voit alakaa pellaan”. Ja se riitti.
Muutin peliäni täysin: aloin hyökkätä, ja liikuin koko ajan niin kovaa kuin pystyin. Selekä oli lämminnyt toiseen erään ja samoin taistelutahtoni oli herännyt. Voitin toisen erän 21-17.
Luulen, että myös saksalainen vastustajani Fabian Hammes oli enemmän kuin ihmeissään minun pelityylimuutoksesta kahden ensimmäisen erän välillä. Kolmannessa erässä karkasin heti alussa turvalliseen johtoon Hammesin helppojen virheiden myötä. Voitin erän helposti 21-14.
Molemmat voitot olivat kovia taisteluvoittoja, mutta Walesin pelialustan kovuus ja karheus olivat tehneet selästä selvää jälkeä kahden pelin jälkeen. En pystynyt kävelemään pelin jälkeen. Vaikka selkää hoivasivat fysioterapeutti, buranat, kuuma suihku ja jääpalapussi, annoin periksi ja luovutin seuraavan ottelun. Selässä ei onneksi mennyt mikään yksittäinen paikka rikki, vaan pikemminkin kovan syksyn kisarupeaman ja karhean kentän se meni vain pahasti jumiin. Onneksi selkä tuntuu nyt paremmalta, ja sulkapallotreenit voivat jatkua jo ennen joulua.
Syksystä jäi käteen kuitenkin 4 hyvää ulkomaankisaa, joista kaksi meni jopa kiitettävästi. Minulla oli 11 tai 12 viikonlopun sulkapalloputki, joten syksy on ollut myös äärimmäisen rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oman pelin taso on vakiintunut, eikä se mene enää niin pahasti vuoristorataa kuin ennen. Myös onnistunut ja suhteellisen askeettinen treenikesä sekä pitkään ehjänä pysyminen on edesauttanut pelin löytymisessä.
Tästä on hyvä jatkaa, ja toivottavasti näemme Tapion Sulan pikkujouluissa jo perjantaina!