Moro moi!
Kauden seitsemäs ulkomaan reissu suuntautui Kroatian avoimiin, Zagrebiin. Ilmassa oli pientä jännitystä hostellin suhteen, koska Aki ”Korkea Käsi” Kananen oli ihan itse ekaa hoitanut varauksen.
Huoli osoittautui täysin turhaksi, koska hostelissa oli lämmintä, vesi oli lämmintä ja saatiin vielä aamupalaakin – tosin "äijätyyliin" ilman mitään kasviksia.
Kroatia oli kauden kolmas kisa, jossa pääsin aloittamaan suoraan pääkisasta. Se on selevää, että tavallisesti kolmesta karsintapelistä tuleva energiavaje ja väsymys ovat suuria ja vaikuttavat aina jonkin verran pääkisan peleihin.
Kävin pelipaikalla torstaina pelaamassa ja tutustumassa kisahalliin. Se oli paras mahdollinen lähtökohta aloittaa turnaus.
Pallot ilmaan
Perjantaina ensimmäinen vastustajani oli kanadalainen Stephan Wojcikiewicz, joka oli sijoitettu kisassa kolmanneksi. Hän on vasuri ja yleispelaaja, joka siirtelee vastustajaansa ympäri kenttää. Ei mitään vaarallista, mutta ei mitään huonoakaan.
Ekassa erässä jalat tuntuivat todella hyviltä,ja peli lähti rullaamaan. Kanadalainen juoksi pallon perässä, ja minä ohjasin peliä ja löin armotta lyhyet nostot lattiaan. Eka erä minulle helposti 21-13. Toisessa erässä kävi niin kuin monesti käy helpon ekan erän jälkeen: keskittyminen herpaantuu ja pelistä tulee semmosta puuroa, jossa ei ole oikein päätä eikä häntää. Johdin toistakin erää 17-14, ja sitten olin häviöllä 19-17. Mutta onnistuin kääntämään lopulta ottelun kahdessa erässä 23-21.
Jäikö toiseen peliin sitten vähä löysä fiilis ja huono keskittyminen, vai mikä oli, mutta peli oli siinä todella hankalaa Bulgarian Blagovest Kisyovia vastaan. Hän löi kaikki lyönnit tarkasti viivan tuntumaan, ja minun hyvät lyöntini ja liike olivat kadonneet – en tiedä mihin.
Sain ekassa erässä 12 pistettä, ja toinen erä alkoi ihan yhtä huonosti. Kun olin 17-12 häviöllä toista erää, sain käsiini suhteellisen hitaan pallon, ja huomasin ettei vastustajan hyökkäykset olleet enää niin tehokkaita kuin alussa. Pitkä syöttö, hirveä työmoraali ja marginaalien isontaminen olivat avainasemassa, kun aloin nousta haudan partaalta toisessa erässä.
Vastustaja yrittikin ratkaista suoraan syötöistä lähes jatkuvasti, ja tekikin helppoja virheitä. Fyysisesti hän oli myös finaalissa. Kun nousin tappion partaalta 19-17 johtoasemaan yhdellä syöttövuorolla, ja lopulta 21-18 erävoittoon, vastustaja oli myös henkisesti lyöty.
Kolmas erä oli muodollisuus, koska Kisyov oli jo arvatenkin mielessään voittanut ottelun. Kolmas erä minulle 21-12, ja opetuksena vanaha viisaus: ”95 prosentin keskittyminen takaa maksimissaan 50 prosentin suorituksen.”
Neljän parhaan joukkoon
Puolivälierässä lauantaiaamuna vastaan asteli "heimoveli", eli unkarilainen Henrik Toth.
Hän oli pelannut kaksi todella raastavaa ja fyysistä peliä perjantaina, ja oli näin pahemmin hyytynyt kuin minä. Tiedostin tämän, ja varsinkin erien alut pelasin taas tuttua omaa peliä, jossa jalat liikkuvat, lyönnit ovat hyviä ja ennen kaikkea keskittyminen on sataprosenttista!
Eka erä minulle 21-15 ilman suurempia ongelmia. Toisen erän alussa, kun vastustajan riskilyönnit epäonnistuivat, hän oli sen verran hyytynyt, että yrittäminenkin loppui. Erä minulle 21-9. Näin tähänastisen urani paras ulkomaan kisatulos oli tosiasia.
Välierässä pelasin Tanskan Peter Mikkelseniä vastaan, joka ainakin minun papereissani oli ennakkoon kisan paras pelaaja. Hän oli yltänyt hopealle Tanskan mestaruuskisoissa, ja saanut yhden erän Peter Gadelta.
Mikkelseniä vastaan asenteessani ja keskittymisessäni ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä kunnioitin vastustajaa liikaa, ja se paistoi otteistani kentällä.
Peli oli myös oudoin pelaamani pitkään aikaan: ei yhtään pitkää palloa, molemmat kyttäsivät verkkoa ja lyhyet nostot lyötiin heti lattiaan. Johdin molempia eriä 13-11, mutta sitten muutamat helpot virheet tasoittivat peliä, ja Mikkelsen oli erien lopussa hieman tarkempi. Hävisin ottelun 21-15 ja 21-18.
Finaalissa Mikkelsen voitti Tsekin Jan Vondran 23-21, 21-6.
Yhteenvetona Kroatin kisoista voin sanoa, että keskittymisessä ja pään virittämisessä oikeaan asentoon ei voi antaa yhtään siimaa. Sitä tulee miettiä jatkossa entistä enemmän, koska näitä pelejä voitetaan tai hävitään monesti siellä oman pään sisällä.
Mutta voin olla tyytyväinen siihen, että pelasin pääkisassa neljä peliä, ja vain yksi niistä oli huono. Ja sen huononkin pelin onnistuin voittamaan, joten kisasta jäi hyvä maku.
Tästä on hyvä jatkaa kohti suomen EBU-kisaa, FIC-turnausta!
Markus