Kauden 2016 - 2017 aloitus

15 elokuun, 2016

Tapion Sulan harjoitusryhmien toiminta alkaa maanantaina 15.8. Valmentajamme ovat Esport Centerissä ottamassa sekä uudet että vanhat pelaajat vastaan heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Tällä kaudella osa tiistain kilpajunioreiden harjoituksista järjestetään Otahallissa.

Harjoituksiin tarvitaan mukaan sisäliikuntavaatteet, maila, kengät sekä juomapullo. Vesi on paras harjoitusjuoma. Kauden alussa on erittäin hyvä, että etenkin nuorimpien junioreiden huoltajat näyttäytyisivät hallilla ennen ja jälkeen harjoitusten. 

Tapion Sulka on Valon sinettiseura ja kaikissa junioriryhmissämme noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä. Junioreiden huoltajat voivat halutessaan seurata lasten harjoituksia joko kenttien laidoilla tai Esport Centerissä hallin parvella. Tarvittaessa asiasta voi keskustella lapsen kanssa kotosalla tai valmentajan kanssa ennen tai jälkeen harjoitusten. 

Jo kilpailevien kannattaa hankkia kilpailulisenssi saman tien kauden alkaessa. Kannattaa huomata, että kilpailuilmoittautumisten tekeminen on muuttunut. Lue lisäohjeita myöhemmin tästä jäsenpostista.

Kaikkien seuran jäsen kannattaa harkita Sporttiturva-vakuutuksen hankkimista. Vakuutus turvaa harjoituksissa tai kilpailuissa tapahtuneiden tapaturmien hoitoa ja kuntoutusta. Kaikissa kotivakuutuksissa ei ole urheiluharrastuksen kattavaa tapaturmavakuutusta.

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Valmennuspäällikkö Vellu Melleri
0400 575773
vellu.melleri@gmail.com

Junioripäällikkö Nella Siilasmaa
nella.siilasmaa@gmail.com
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram