Kalle Koljonen Tapion Sulkaan – ”Nautin sulkapallosta yli kaiken”

kesäkuu 5, 2018

Sulkapallon olympiavalmennusryhmään kuuluva Kalle Koljonen siirtyy Tapion Sulkaan seuraavalle kaudelle. Tapion Sulan ja Kalle Koljosen yhteistyö lähti liikkeelle Kallen aloitteesta. ”Koen Tapion Sulan tulevaisuuden seurana”, luonnehtii Kalle. Tapion Sulan toiminnanjohtaja ja päävalmentaja Lasse Lindelöf pitää tuoretta yhteistyötä hyvänä asiana. ”On kannaltamme hienoa, että Kallen kaltainen huippupelaaja näkee Tapion Sulan houkuttelevana seurana itselleen”.

Hallitseva Suomen mestari tavoittelee ensi kaudella paikkaa maailmanlistan 40 - 50 parhaan pelaajan joukossa. ”Parissa vuodessa haluan 20 – 30 parhaan joukkoon”, maalailee Koljonen. Sillä sijoituksella paikka Tokion olympialaisissa vuonna 2020 pitäisi irrota, mutta Koljonen ei aio tyytyä siihen. ”Haluan kokea kuuluvani olympiaurheilijoiden joukkoon, ja haastaa maailman huiput.”

Lasse Lindelöf kuvailee Kallen tulevan seurassamme jäävuoren huipuille. ”Hän on voittajatyyppiä. Nuoremmat pelaajamme saavat hänestä hyvän esimerkin ja sparraajan harjoitteluun. Juniorivalmennukselle on iso asia, että seurassamme on myös miespelaajia maamme huipulta”. Samanlaista roolia itselleen on miettinyt myös Kalle itse: ”Tapion Sulassa on paljon junnuja, voin varmasti olla heille avuksi.”

Kallen sulkapalloharrastus alkoi isän tekemän yllätyksen seurauksena alle kouluikäisenä. ”Muistan kun lähdettiin kotoa ja kysyin, minne ollaan matkalla. Isä vastasi sen olevan yllätys”. Kalle päätyi Rajakylän Campoon sulkapallon junnukouluun. Nyt 18 vuoden sulkapalloura on muuttunut elinkeinoksi. ”Tajusin mahdollisuuteni ammattilaisuuteen saadessani ensimmäisen palkkani Saksan II-divarin peleistä. Nykyisin saan sulkapallosta elantoni.” Raha mahdollistaa Kalle Koljoselle harjoittelun ja kilpailemisen, mutta varsinainen syy pelaamiseen on rakkaus lajia kohtaan. ”Nautin sulkapallosta yli kaiken. Treenaan paljon, joten vapaa-ajalla panostan lepoon. Kesällä saatan käydä golfaamassa.”

Kallen treeniviikkoon mahtuu kuusi maajoukkueen harjoitusta sekä 2 - 3 harjoitusta Tapion Sulassa. Lisäksi hän harjoitteluohjelmaan sisältyy huoltavia harjoituksia sekä treeniä punttisalilla ja kuntopyörällä.

Toivotamme Kallen tervetulleeksi hyvään seuraan!   

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Toiminnanjohtaja Lasse Lindelöf
050 5960643
lasse.lindelof@tapionsulka.fi
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram