Cityjunnusulkis lauantaina 17.9.2011

syyskuu 15, 2011

Olemme lähdössä Tapion Sulasta joukolla mukaan kauden ensimmäiseen cityjunnusulkikseen (CJS) Vantaalle. Paikalla on pelaajien lisäksi Tapion Sulan valmentajista ainakin Elina Väisänen.

CJS on samankaltainen tapahtuma kuin Tapion Sulan oma rankingkilpailu, mutta mukana on vain junnuja. Se on kaikille nuoremmille junioreille avoin, epävirallinen kilpailusarja, jossa eri-ikäiset tytöt ja pojat pelaavat sekaisin. Osallistua voivat 1997 tai myöhemmin syntyneet, tätä vanhemmat vain erityisluvalla. Olennaista on pelaaminen itsensä tasoisia pelaajia vastaan iästä tai sukupuolesta välittämättä, jolloin kaikille tulee mahdollisimman tasaisia otteluja.

Kauden ensimmäinen kilpailu pelataan lauantaina 17.9. Campo Sportcenterissä (Latukuja 2, Vantaan Rajakylä). Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, riittää kun saavut paikalle ilmoittautumaan klo 11.30-12.30. Itse pelit alkavat klo 13. Ilmoittautuneet pelaajat jaetaan rankinglistan mukaan 4 pelaajan pooleihin, jossa kaikki pelaavat toisiaan vastaan. Ensimmäistä kertaa CJS:een tulevien pelaajien kannattaa saapua paikalle ajoissa, jotta sijoittaminen rankingtaulukkoon onnistuisi. Elina auttaa pelipaikalla listalle sijoittautumisessa ja muissa käytännön ongelmissa. Lisäksi häneltä voi tulla kysymään muutenkin apua.

Ilmoittautumisen jälkeen ehdit hyvin lämmitellä sekä tutustua halliin ja vastustajiin ennen pelien alkua. Pelit kestävät muutaman tunnin, joten aikaa kannattaa varata kolmeen asti.

 

Tapion Sulka maksaa junioriensa CJS-osallistumismaksut (13 euroa, spesiaalit 16 €, sisältää kaksi sulkaista palloa).

Lue lisäinfoa ja tarkemmat säännöt täältä.

 

Kauden 2011-2012 CJS-pelipäivät (kaikki pelataan Campossa):

Lauantai 17.9.2011, CJS1

Lauantai 12.11.2011, CJS 2

Lauantai 17.12.2011, Jouluspesiaali

Lauantai 10.3.2012, CJS 4

Lauantai 14.4.2012, CJS 5

 

PS. Muista myös TS:n omat rankingit, jotka pelataan joka kuukausi Esport Centerissä!

TS:n rankingeista lisää täällä.

Tapion Sulka Ry 
toimisto@tapionsulka.fi

Toiminnanjohtaja Lasse Lindelöf
050 5960643
lasse.lindelof@tapionsulka.fi
Tietosuojaseloste
© 2020 Tapion Sulka ry
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram