Moro seurakaverit!

Selvisimme kaikki kunnialla Tapion Sulan syyskuisista 50-vuotisjuhlista, ja on aika palata sorviin ääreen. Syksy on ollut meikäläisellä kiireistä kaikkine muuttamisineen ja opiskeluineen. Kyllä, minusta tuli opiskelija.

Sulkapallo on tosin edelleen ollut vahvasti mukana, vaikka on muka ollut kiireitä. Olen tyytyväinen kesätreeneihini, mutta tällä hetkellä en tiedä missä mennään pelillisesti. Olen pelannut vain yhden turnauksen: Driven Eliitin lokakuussa. Se meni aika heikosti, vaikken huonolle hävinnytkään (semeissä Sergei Ivleville 14-21 ja 15-21). Pelini oli sen mukaista, mitä se on ollut pitkin syksyä: hyvää perustekemistä, mutta viimeinen terä vielä puuttuu. En tosin ole huolissani, sillä nyt kun muutto on suoritettu ja ensimmäinen oma koti valmis, voin alkaa taas keskittyä kunnolla sulkapalloon ja treenaamiseen.

Saksan 2. Bundesliigaa pelaan edelleen, ja 13.11 taitaa olla vastassa Tapion Sulassa seurakaveri mutta Saksassa kilpailijan riveissä pelaava Oulun oma poika, Aki "Korkeaakin korkeampi käsi" Kananen. Saksaa lukuun ottamatta en ole menossa ulkomaille kisailemaan ennen vuodenvaihdetta, koska koen saavani Bundesliigassa riittävän kovia pelejä. Vuoden vaihteen ja SM-kisojen jälkeen katson asiaa sitten uudelleen.

Nyt vain koitan kovasti treenata ja saada pelin mahdollisimman hyvin uomiinsa. Mutta kuten kaikki tietävät, tämä laji on pirun herkkä, joten siinäpä sitä onkin tekemistä kylliksi! Joten ei muuta kuin kunnon rähinä päälle ja "isolla isoa" niin kuin toinen Oulun oma poika on sanonut...

-Markus

SM-kisat on nyt pelattu, ja on aika vetää ne omalta osaltani yhteen.

Lähtökohtani kisoihin oli huono, koska koko alkukausi oli mennyt lievästi sanottuna alakanttiin. Suurin syy tähän löytyy kesätreeneistä. Kun en kesällä pystynyt lievän selän loukkaantumisen takia treenaamaan määrällisesti enkä laadullisesti niin hyvin kuin edellisvuonna, se heijastui alkusyksyn ja koko kauden peleihin lievänä epävarmuutena. Olin syksyllä väsynyt ja ylikunnossa. Silti yritin väkisin puskea kovia treenejä paljon. Onneksi syksyyn osui kolmen viikon tauko, kun vaimoni kanssa suuntasimme Meksikoon häämatkalle. Koko syksyn pelissäni olleet umpisolmut aukesivat ja ylikuntoisuus hävisi.

SM-kisoissa perjantain pelit käynnistyivät entistä seurakaveria Anton Kaistia vastaan. Tästä pelistä on sanottava, että vaikka voitin sen kahdessa erässä (21-17 ja 21-14), peli oli ajoittain minun osalta aivan luokatonta. Jalat eivät liikkuneet, käsi ei toiminut, keskittyminen oli huonoa. Nämä kaikki olivat asioita, joihin olin ennen SM-kisoja ja kisojen aikana kiinnittänyt erityistä huomiota.

Toisessa pelissä vastaan astui ÖIF:n Henri Aarnio. Ottelu oli aivan yhtä huono kuin ensimmäinen. Mutta, kuten monesti minulla käy jos lyönnit hukassa, siirryin yhteen lyöntiin: sen nimi on SMASH. Sillä ja hirveällä aggressiolla voitin toisen pelin luvuin 21-18 ja 21-14. Olin kutenkin edelleen ihmeissäni siitä, miten pystyin pelaamaan SM-kisoissa kaksi peliä putkeen aivan luokattomasti.

Lauantaina puolivälieriin vastaan asteli Rovaniemen oma poika Santtu Hyvärinen (nykyään HBC:ta edustava). Pelin alku oli täysin sama kuin aikaisemmin, luottoa ei löytynyt omaan peliin kirveelläkään. Toisen erän puolivälissä minulla oli hyvä vaihe ja onnistuin monessa pallorallissa. Lyöntien tarkkuus parani ja ajattelin, että NYT se kadoksissa ollut pelini löytyi. Homma hoitui kotiin.

Välierään asteli vastaan ESB:n Eetu Heino. Pelin piti olla uomissa, mutta 11-1 tappioasema ennen ensimmäistä taukoa kertoi aivan muuta. Peli ei vain kulkenut ja sain pataan ekassa erässä 21-11. Toinen erä alkoi paremmin, ja se oli kauttaaltaan tasainen. Mutta kun ”sulkapallojumalatkaan” ei olleet minulle suosiollisia (muun muassa kaksi verkkorushia painuivat suoraan Eetun mailaan), hävisin toisenkin erän 21-19. Eetu pelasi hyvin ja minä jatkoin surkeita pelejäni. En voi millään tavalla olla tyytyväinen SM-kisoihin.

Positiivisena näen sen, että ylsin välieriin tasooni nähden huonoimmilla esityksillä pitkiin aikoihin. Arvonta tarjosi myös minulle tarjottimella SM-finaalipaikka, joka tietyllä tavalla lisäsi paineita. Mutta se, että mikään kisa ennen SM-kisoja ei ollut mennyt hyvin, ei voinut olla vaikuttamatta siihen, että usko omaan peliin ja tekemiseen oli koetuksella.

Semmoiset kisat tällä kertaa. Nyt on vain laitettava uutta matoa koukkuun ja kohti kevään EBU-kisoja. Peli on tuntunut koko ajan paremmalta ja toivotaan että se lähtisi kulkemaan keväällä silleen, että riittääJ!

Markus

Terse vaan kaikille:)!

Kesätreenit ovat menneisyyttä ja allekirjoittanut on päässyt aloittelemaan uutta kilpailukautta. Treenit menivät loppukesän osalta ihan ok, mutta viimeisessä kisassa ennen kesätaukoa toukokuussa selkään tuli ilkeä vihlaisu, jonka takia treenasin kesä- ja heinäkuussa vähemmän kuin olin suunnitellut.

Loppukesällä pääsin jo kuitenkin kunnolla treenaamaan ja maitohappotreenit olivat yhtä ihanan helvetillisiä kuin aina ennenkin. Saattoi olla seura-aktiiveistamme K-P Järvinen, joka aikanaan saunaillassa totesi: ”Sulkapalloilijat tehdään kesällä”. Pidin kommentista, ja se on edelleen ohjenuorana omissa treeneissäni.

Kesäpäivistä nousi kuitenkin yksi ylitse muiden; se oli elokuun ensimmäinen päivä, jolloin minusta tuli ukkomies. Kiteen kirkossa Tiina ja Markus saivat toisensa ja purjehtivat avioliiton auvoiseen satamaan! Elämäni tärkein ja onnellisin päivä oli kaikin puolin huikea ja onnistunut, josta suuret kiitokset kaikille, mutta ennen kaikkea rakkaalle vaimolleni.

Viime kaudella pelasin vielä Sveitsin ykkösliiga, mutta tänä syksynä se vaihtui Saksan kakkosbundesliigan TSV Neubibergin joukkueeseen. Samassa joukkueessa pelaa myös muuan Antti Viitikko, joka kotimaassa edustaa HBC:n rivejä. Joukkueemme on tällä hetkellä Saksan liigassa viidentenä. Kilpailevassa saksalaisjoukkueessa pelaa tänä vuonna myös toinen Tapion Sulan mies, Aki ”Korkeaakin korkeampi käsi” Kananen. Olemme jo pelanneet vastakkain yhden ottelun, josta minä selvisin tiukasti voittajana.

Ensimmäinen Euroopan kiertueen kisa oli alkaneella kaudella Belgiassa syyskuun alussa. Harmikseni hävisin ensimmäisen karsintapelin Saksan nuorelle Lukas Schmidtille 21-11, 21-16. Pelistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Kaikki lyönnit ja liikkuminen olivat pahasti hukassa. Olin antanut itselleni hieman siimaa peliin valmistautumisessa, ja saattaa olla, että se vei parhaan terään ainakin ensimmäisessä erässä. Positiivista oli se, että paljon huonommin en olisi voinut pelata. Tämä oli hyvä opetus siitä, että myös henkinen latautuminen täytyy olla kohdallaan jokaisessa pelissä.

Syyskuun lopussa suuntasin Bulgariaan. Kaimani Markus Rouvinen oli aikoinaan yöpynyt hotellissa, jonka lattialla oli vilistänyt torakoita. Omakin hotellini näytti aluksi siltä, että yöllä saattaisi olla muutama kaveri liikenteessä. Onneksi luulo osoittautui vääräksi, ja sain nukkua rauhassa.

Bulgarian turnauksessa pääsin suoraan pääkisaan ja sain vastaani Ruotsin Mathias Wigardtin. Lähdin peliin hyvin latautuneena ja kovalla liikkeellä, koska tiesin, että pumppupalloissa ja pitkissä ralleissa en ole vahvimmillani. Syynä tähän oli kahden viikon flunssa ja kuumeilu ennen kisoja. Hävisin ensimmäisen erän 21-19 johdettuani sitä jo 19-14, mutta toisessa erässä laitoin kaikki peliin ja voitin sen 21-19. Sen jälkeen olinkin aivan loppu. Viimeinen erä oli muodollisuus, ja hävisin sen 21-7.

Pelillisesti matsi oli valovuoden Belgian kisaa edellä, ja kaikki lyönnit ja liike toimivat niin kauan kuin jaksoin pelata.

Tästä on hyvä jatkaa! Matkani jatkuu seuraavaksi Unkarin ja Norjan kautta Walesiin. Näistä kisoista kerron lisää seuraavassa blogiviestissäni.

Voimaa smasheihin! Toivottaa, -Markus

Moro moi!

Kauden seitsemäs ulkomaan reissu suuntautui Kroatian avoimiin, Zagrebiin. Ilmassa oli pientä jännitystä hostellin suhteen, koska Aki ”Korkea Käsi” Kananen oli ihan itse ekaa hoitanut varauksen.

Huoli osoittautui täysin turhaksi, koska hostelissa oli lämmintä, vesi oli lämmintä ja saatiin vielä aamupalaakin – tosin "äijätyyliin" ilman mitään kasviksia. 

Kroatia oli kauden kolmas kisa, jossa pääsin aloittamaan suoraan pääkisasta. Se on selevää, että tavallisesti kolmesta karsintapelistä tuleva energiavaje ja väsymys ovat suuria ja vaikuttavat aina jonkin verran pääkisan peleihin.

Kävin pelipaikalla torstaina pelaamassa ja tutustumassa kisahalliin. Se oli paras mahdollinen lähtökohta aloittaa turnaus.

Pallot ilmaan

Perjantaina ensimmäinen vastustajani oli kanadalainen Stephan Wojcikiewicz, joka oli sijoitettu kisassa kolmanneksi. Hän on vasuri ja yleispelaaja, joka siirtelee vastustajaansa ympäri kenttää. Ei mitään vaarallista, mutta ei mitään huonoakaan.

Ekassa erässä jalat tuntuivat todella hyviltä,ja peli lähti rullaamaan. Kanadalainen juoksi pallon perässä, ja minä ohjasin peliä ja löin armotta lyhyet nostot lattiaan. Eka erä minulle helposti 21-13. Toisessa erässä kävi niin kuin monesti käy helpon ekan erän jälkeen: keskittyminen herpaantuu ja pelistä tulee semmosta puuroa, jossa ei ole oikein päätä eikä häntää. Johdin toistakin erää 17-14, ja sitten olin häviöllä 19-17. Mutta onnistuin kääntämään lopulta ottelun kahdessa erässä 23-21.

Jäikö toiseen peliin sitten vähä löysä fiilis ja huono keskittyminen, vai mikä oli, mutta peli oli siinä todella hankalaa Bulgarian Blagovest Kisyovia vastaan. Hän löi kaikki lyönnit tarkasti viivan tuntumaan, ja minun hyvät lyöntini ja liike olivat kadonneet – en tiedä mihin.

Sain ekassa erässä 12 pistettä, ja toinen erä alkoi ihan yhtä huonosti. Kun olin 17-12 häviöllä toista erää, sain käsiini suhteellisen hitaan pallon, ja huomasin ettei vastustajan hyökkäykset olleet enää niin tehokkaita kuin alussa. Pitkä syöttö, hirveä työmoraali ja marginaalien isontaminen olivat avainasemassa, kun aloin nousta haudan partaalta toisessa erässä.

Vastustaja yrittikin ratkaista suoraan syötöistä lähes jatkuvasti, ja tekikin helppoja virheitä. Fyysisesti hän oli myös finaalissa. Kun nousin tappion partaalta 19-17 johtoasemaan yhdellä syöttövuorolla, ja lopulta 21-18 erävoittoon, vastustaja oli myös henkisesti lyöty.

Kolmas erä oli muodollisuus, koska Kisyov oli jo arvatenkin mielessään voittanut ottelun. Kolmas erä minulle 21-12, ja opetuksena vanaha viisaus: ”95 prosentin keskittyminen takaa maksimissaan 50 prosentin suorituksen.”

Neljän parhaan joukkoon

Puolivälierässä lauantaiaamuna vastaan asteli "heimoveli", eli unkarilainen Henrik Toth.

Hän oli pelannut kaksi todella raastavaa ja fyysistä peliä perjantaina, ja oli näin pahemmin hyytynyt kuin minä. Tiedostin tämän, ja varsinkin erien alut pelasin taas tuttua omaa peliä, jossa jalat liikkuvat, lyönnit ovat hyviä ja ennen kaikkea keskittyminen on sataprosenttista!

Eka erä minulle 21-15 ilman suurempia ongelmia. Toisen erän alussa, kun vastustajan riskilyönnit epäonnistuivat, hän oli sen verran hyytynyt, että yrittäminenkin loppui. Erä minulle 21-9. Näin tähänastisen urani paras ulkomaan kisatulos oli tosiasia.

Välierässä pelasin Tanskan Peter Mikkelseniä vastaan, joka ainakin minun papereissani oli ennakkoon kisan paras pelaaja. Hän oli yltänyt hopealle Tanskan mestaruuskisoissa, ja saanut yhden erän Peter Gadelta.

Mikkelseniä vastaan asenteessani ja keskittymisessäni ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä kunnioitin vastustajaa liikaa, ja se paistoi otteistani kentällä.

Peli oli myös oudoin pelaamani pitkään aikaan: ei yhtään pitkää palloa, molemmat kyttäsivät verkkoa ja lyhyet nostot lyötiin heti lattiaan. Johdin molempia eriä 13-11, mutta sitten muutamat helpot virheet tasoittivat peliä,  ja  Mikkelsen oli erien lopussa hieman tarkempi. Hävisin ottelun 21-15 ja 21-18.

Finaalissa Mikkelsen voitti Tsekin Jan Vondran 23-21, 21-6.

Yhteenvetona Kroatin kisoista voin sanoa, että keskittymisessä ja pään virittämisessä oikeaan asentoon ei voi antaa yhtään siimaa. Sitä tulee miettiä jatkossa entistä enemmän, koska näitä pelejä voitetaan tai hävitään monesti siellä oman pään sisällä.

Mutta voin olla tyytyväinen siihen, että pelasin pääkisassa neljä peliä, ja vain yksi niistä oli huono. Ja sen huononkin pelin onnistuin voittamaan, joten kisasta jäi hyvä maku.

Tästä on hyvä jatkaa kohti suomen EBU-kisaa, FIC-turnausta!

Markus

SM-2009

Kauden ehoton päätavoiteeni, SM-kisat, pelattiin 30.1-1.2 Ruskeasuon hallilla. Kisoja edeltävällä viikolla olin tullut kipeäksi ja kuukauden harjoittelutauko joulukuussa askarrutti mieltä; mitähän näistäkin kisoista tulisi. Lähtökohta kisoihin ei ollut paras mahdollinen.

Ensimmäisellä kierroksella vastaan asteli ESB:n Jani Häkkinen, jonka kanssa pelasin kaksi suhteellisen selvää erää ilman ongelmia. Peli minulle 21-15, 21-10.

Toisella rundilla pelasin Turun Sulan Sami Turusta vastaan, ja se ottelu oli pelkkää ongelmaa:) Tunsin jo ekan erän loppupuolella itseni todella väsyneeksi, ja mikä pahinta, aloin hyökätä aivan liikaa ja vääristä paikoista pallorallien lyhentämiseksi. Tunnustukseksi Samille on sanottava, että hän pelasin hyvin, eikä tehnyt helppoja virheitä. Voitin ekan erän niukasti 21-19 ja toisen erän 22-20. Peli tuntui keuhkoissa todella pahalta, ja mietin perjantai-iltana luovutanko lauantaiaamun puolivälierän. 

Aamulla olo oli kuitenkin jo paljon parempi: kiitos perjantai-illan hillittömän kuuman sokerimehun sekä kunnollisten yöunien. Lähdin pelaamaan ParBan Eetu Heinoa vastaan keskittyneesti, mutta kovaa. Ei tyhmiä hyökkäyksiä, ei liikaa riskejä, vaan rennosti kovaa ja liikutellen vastustajaa ympäri kenttää.

Peli olikin aivan eri uomissa kuin perjantaina, ja voitin ekan erän helposti 21-15. Toinen erä lähti huonosti käyntiin, ja olin tauolla jo 11-3 häviöllä sekä sen jälkeen vielä 17-12. Mutta en muuttanut mitään, vaan pelasin tarkkaa hyvää peliä, enkä tehnyt enää helppoja virheitä. Sen sijaan Eetu teki läjäpäin suhteellisen helppoja virheitä erän toisella puoliskolla. Erä tuli ilman suurempia taisteluja lopulta aika helposti minulle: 21-19.

Viides kerta toden sanoo!

Lauantain välierään asteli tuttuakin tutumpi Antti Viitikko (HBC), joka oli jo neljättä kertaa minua vastassa SM-kisojen välierässä. Kerran olen hävinnyt SM-semifinaalin seurakaverille, Markus "ISOPOMMI" Rouviselle.

Vuoden 2008 välierä Anttia vastaan oli minulla hyvin muistissa, ja olin päättänyt, etten tänä vuonna hyökkää itteäni kuoliaaksi. Pikemminkin lähdin pelaamaan ympäri kenttää kovalla temmolla, välttäen "full power" -smasheja. Taktiikka oli onnistunut: ennen kaikkea siinä mielessä, että Antti ei odottanut minun pelaavan niin "rauhallisesti".

Molemmat erät olivat aika samanlaisia. Antin muutaman helpon virheen vuoksi voitin ensimmäisen erän 21-16. Ensimmäisen erän jälkeen en tuntenut itseäni juurikaan väsyneesti, toisin kuin aikaisempina vuosina Anttia vastaan.

Toisessa erässä pääsin pienoiseen johtoon tauolle mentäessä, ja tauon jälkeen vastustaja huomasi, että hänen puolustava pelityylinsä ei riitä enää tämän pelin voittoon. Niinpä hän rupesi hyökkäämään jonkin verran ja teki niistä helppoja virheitä. Ero kasvoi.

Mennessäni syöttämään 20-14 -ottelupallotilanteessa sydämeni löi enemmän jännityksestä kuin fyysisen suorittamisen aiheuttamasta väsymyksestä. Antin nosto jäi lyhyeksi, ja smashini upposi lattiaan: finaalipaikka oli tosiasia numeroin 20-16, 20-14!

Välierävoitto oli minulle tähänastisen uran suurin voitto etenkin henkisesti. Ilman sitä olisi ollut huomattavasti vaikeampaa jälleen ensi vuonna mennä yrittämään paikkaa SM-finaalissa. Usko SM-mitaliin olisi pikkuhiljaa ollut koetuksella.

Finaalissa oli vastassa olympiakävijä Ville Lång. Tässäkään ottelussa ei voinut lähtä liikaa hyökkäämään, vaan vastustaja piti saada liikkeelle, ja rankaista sitten, kun sen paikka on. Tiesin, että Villen puolustus on vielä astetta vahvempi kuin Antti Viitikolla.

Ekassa erässä voimat riittivät, pallot eivät venyneet pitkiksi, johdin peliä ja sain paikkoja ratkaista pallot. Eka erä minulle 21-18.

Toinenkin erä näytti ja tuntui hyvältä vielä 8-8 tilanteessa. Sitten pitkähkö clear-palloralli, joissa Ville on parhaimmillaan, vei minusta aika paljon mehuja.Toisen erän tauon jälkeen koitin pelata riskillä, mutta tein virheitä. Erä Villelle 21-13.

Kolmanessa erässä olin jo fyysisesti niin loppu, ettei Villellä kauan nokka tuhissut, kun hän vei viidennen peräkkäisen mestaruutensa lukemin 18-21, 21-13, 21-9.

Mutta enhän voi olla kuin tyytyväinen ensimmäiseen SM-mitalliini.

En tiedä, oliko onnea vai epäonnea, että sairastuini ennen SM-kisoja, mutta se rauhoitti ja järkevöitti peliäni huomattavasti.

Toisaalta, veikö flunssa tarvittavat fyysiset voimavarat ja sitä kautta mahdollisuudet mestaruuteen? Ehkä spekulointi on turhaa: tänä vuonna tämä riitti. Kun ensi vuodelle jäi vielä jotain hampaankoloon, niin tästähän on hyvä jatkaa!

Haluan kiittää seuraa tuesta ja kannustuksesta, ja myös iso kiitos kuuluu valmentajalleni Lasse "Kärppä" Lindelöfille, vaikka hän osuuttaan vähätteleekin 🙂

Markus

Hyvää kevään odotusta seuralaiset 🙂

Vuosi 2009 lähti käyntiin varovaisen toiveikkaana. Olin ollut pelaamatta käytännössä koko joulukuun selkäongelmien takia, ja Ruskeasuon kuntopyörä oli ehtinyt tulla jo liiankin tutuksi. Joulukuun lopussa kävin pelaamassa pari kertaa: selkä kesti kivuitta, ja ajattelin, että tästä lähtee taas reenikuviot pyörimään täysillä. Ja lähtihän ne!

Viron ja Ruotsin EBU-kisat

Kisakausi käynnistyi Viron kisalla 15-18.1, jossa olin päässyt suoraan pääkisaan. Tosin vastuksena ol hetii 5. sijoitettu Kasper Ipsen.

Peli käynnistyi hyvin, ja johdinkin ekaa erää. Pelasin koko ajan kovalla temmolla ja löin paljon POMMIA. Erän loppua kohden alkoi puolentoista kuukauden kilpailutauoko näkyä: aloin tehdä helppoja virheitä ja tempo laski. Toisin sanoen aloin hyytyä.

Ensimmäinen erä 25-23 danskille ja toinen 21-18. Toinenkin erä oli numeroiden valossa tiukka, mutta mielestäni vain näennäisesti. Olin jo aika naatti, enkä enää toisessa erässä johtanut peliä. Enemmänkin juoksin pallon perässä.

Viron kisa osoitti kuitenkin, ettei peli ollut mennyt ihan nenilleen pitkän tauon aika.

Länsinaapuriin

Ruotsissa oli kovatasoinen EBU-kisa 22-25.1.

Karsinnassa ekana vastustajana oli virolainen "ikipumppu" Tauno Tooming. Siitä pelistä ei jäänyt paljon kerrottavaa: voitin peruspelillä 21-13, 21-17.

Toisessa pelissä vastaan asteli tanskan Christopher Jensen, joka erittäin taitavan kätensä ja mun vähän löysän olon takia teki pelistä kauden tähän asti vaikeimman. Vastustajan fintit jäivät raakana kerta toisensa perään, ja lyöntini olivat todella huonoja, epätarkkoja ja epävarmoja. Hävisin ensimmäisen erän 21-17, ja toisessa kaverilla oli jo 3 ottelupalloa. Sain jotenkin hirveällä työllä väännettyä toisen erän itselleni 26-24. Kolmannessa erässä pelini rentoutui ja lyönnit alkoivat löytyä - samalla kun kaverilla taisi alkaa painaa jaloissa. Voitin kolmannen erän 21-13. Voitto ei todellakaan tullut kummoisen peliesityksen jäläkeen.

Kolmannessa pelissä vastaan asteli Jeppe Lund, ja minua vaivanneet uneliasuus ja velttous olivat edelleen mukana kuvioissa. Taas peli käynnistyi huonosti ja hävisin ekan erän 13. Toisessa väkisellä pakotin itseni antamaan kaikkeni, ja voitin erän 22-20. Kolmannessa paukut olivat jo menneet, ja se oli kahden väsyneen miehen vääntö: minulle jäi statistin rooli ja 13 pistettä.

Syykin Tukholman kisojen väsyneeseen oloon löytyi herätessä lauantaiaamuna: olin tullut kipeäksi ja seuraavalla viikolla olisi SM-kisat.