Tapion Sulka on yksi Suomen suurimmista ja menestyneimmistä sulkapalloseuroista, ja myös Olympiakomitean Tähtiseura. Tällä hetkellä jäseniä seurassa on yli 650, joista noin 400 osallistuu viikottaisiin ryhmiin. Järjestämme joka vuosi yli 50 viikoittaista sulkapallotreeniryhmää, jotka ovat suunnattuja taaperoista eläkeläisiin ja aloittelijoista huippupelaajiin. Ryhmät sisältävät sekä ilta- että aamulajiharjoituksia ja fysiikkaharjoituksia. Ryhmiä valmentaa kolme päätoimista valmentajaa ja heidän lisäksi noin 15 tuntivalmentajaa. Kotihallinamme toimii Esport Center Tapiolassa. Valmennustoimintamme luo olosuhteet inhimilliselle urheilijalle unohtamatta tuloksellista menestystä.
Seurassa harjoittelee useampi kansainvälistä uraa tavoittelevaa nuori aikuinen, ja tätä joukkoa johtaa molemmat Suomen parhaista miesten kaksinpelin huipputähdistä: Kalle Koljonen (Olympiaedustaja 2021 + 2024, EM-pronssi 2021) ja Joakim Oldorff (EM-pronssi 2024), jotka molemmat ovat tällä hetkellä maailman top 60 pelaajan joukossa. Lisäksi seurassa harjoittelee jokaisessa ikäluokassaan parhaimpia junioreita.
Tapion Sulka haluaa olla suunnannäyttäjä sulkapalloyhteisössä valmennuksellisesti ja seuratoiminnallisesti. Tartumme asioihin rohkeasti, toimimme ihmislähtöisesti ja luomme yhteisöllistä seurakokemusta.
Toiminnanjohtajan tehtävät
Toiminnanjohtaja vastaa seuran operatiivisesta johtamisesta ja sen kehittämisestä. Tehtävän ytimessä on seuran toimintaedellytysten varmistaminen nyt ja tulevaisuudessa. Pääset viemään uutta strategiaamme osaksi seuran päivittäistä toimintaa ja tuet toiminnallasi seuran ydintoimintaa eli valmennusta.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa:
Näin me teemme sinun työelämästäsi parempaa
Uskomme ihmislähtöisyyteen myös työympäristönä ja siksi lupaamme, että pääset mukaan positiiviseen ja kehittyvään tiimiin. Haluamme myös tukea sinua kehittymään omalla urallasi ja kuuntelemme iloiten ajatuksiasi sekä palautettasi. Roolin ytimessä ovat sekä vastuu että vapaus ja tarjoamme sinulle paikan aktiivisessa ja menestyvässä seurassa, jolla on korkeat tavoitteet ja suuri kehityspotentiaali.
Seuran toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä et ole meillä yksin. Me onnistumme yhdessä. Tärkeimpiä työkavereitasi ovat valmennuspäällikkö, junioripäällikkö sekä hallituksen puheenjohtaja. Toiminnassamme on mukana myös paljon aktiivisia jäseniä ja hallituksen jäseniä, joiden kanssa seuran toimintaa pääsee kehittämään turvallisessa ympäristössä.
Voisitko sinä olla etsimämme toiminnanjohtaja?
Tämä tehtävä on mielestämme sopiva niin henkilölle, jolla on vahvaa lajituntemusta sulkapallosta kuin henkilölle, joka tulee lajin ulkopuolelta seuratoiminnan kehittämisen ammattilaiselle. Onnistua voi monenlaisella taustalla.
Odotamme seuraavia osaamisia:
Henkilönä olet positiivinen ja aikaansaava, innostut kehittämisestä ja seuramme jäsenten kokemuksen parantamisesta. Osaat hahmottaa kokonaisuuksia ja erityisesti viedä strategiaa konkreettiseksi tekemiseksi. Omaat hyvät organisointitaidot ja toiminnallasi innostat muitakin onnistumaan. Verkostoidut mielelläsi ja osaat toimia erilaisten ihmisten kanssa. Sinulla on mielellään konkreettisia näkemyksiä toiminnan kehittämisestä ja jatkuva kehittyminen sekä oppiminen ovat osa sinua.
Palkkahaitari tehtävässä on 3000-4000 €/kk ja palkka sovitaan valittavan henkilön kokemuksen mukaan.
Tehtävä on vuoden määräaikainen kokoaikainen työ, nykyisen toiminnanjohtajan pitkän poissaolon takia, mutta työssä on mahdollisuus jatkoon vuoden jälkeenkin. Toivoisimme sinun aloittavan työt elokuun alusta. Työajat ovat joustavat ja vaihtelevat jonkin verran sisältäen välillä myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työtä tehdään pääsääntöisesti etänä, kuitenkin niin että olet myös näkyvä osa seuran toimintaa hallilla.
Hakeminen työkaveriksemme
Kerro meille itsestäsi ja hae tehtävään 6.4.2025 mennessä lähettämällä hakemuksesi ja CV:si osoitteeseen rekry@tapionsulka.fi
Mikäli sinulla on mielessäsi kysymyksiä toiminnanjohtajan rooliin tai meillä työskentelyyn liittyen voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen rekry@tapionsulka.fi.
Olisi hienoa saada sinut työkaveriksemme – tule mukaan matkaamme!
Naisten ja tyttöjen oma sulkapallokilpailu Espoo Women's Open 2025 saapuu jälleen! 25.-26.1. Esport Centerissä vauhtiin pääsevät niin lajin uudet harrastajat kuin Suomen huiputkin, alkaen alle 11-vuotiaista aina varttuneisiin naisiin, kaikki omissa luokissaan yhteisessä tapahtumassa! Kilpailu pyritään pelaamaan yksipäiväisenä.
Luokat harrastepelaajille, aikuiset ja juniorit
Kilpailussa on erikseen harrasteluokat, joihin osallistuakseen ei tarvitse kilpailulisenssiä eikä tarvitse edustaa seuraa, eli voi ottaa kaverit, siskot ja äidit mukaan myös! Kisoissa pelataan alkupoolit, tarkoittaen että kaikki saavat enemmän kuin yhden pelin. Harrasteluokkiin ilmoittaudutaan meilitse osoitteeseen elina.h.vaisanen@gmail.com. Ilmoittautumiset 10.1.2025 mennessä. Mainitse ilmoittautumisessa pelaajan nimi, luokka, syntymäaika junioriluokkien kohdalla, mahdollinen seura sekä kisapaidan toivottu koko. Kaikkiin ilmoittautumisiin vastataan, varmista siis, että saat vastauksen sähköpostiisi. Junioreille luokat löytyy ikäluokittain: alle 11v (syntynyt 2015 tai myöhemmin), alle 13v (syntynyt 2013-2014) ja alle 15v (syntynyt 2011-2012).
Aikuisille on kaksinpeliluokka ja nelinpeliluokka. Ilmoittautua voi molempiin!
SSuL:n virallisiin kilpailuluokkiin ilmoittaudutaan Tournamentsoftwaren kautta, 10.1.2025 mennessä: https://badmintonfinland.tournamentsoftware.com/tournament/3E76F95A-F29D-4E5D-86D6-BE0958E3421 Mukana on Valio, A, B, C, D, U9, U11, U13, U15, U17, U19, 35+, 45+.
Ilmoittautumismaksut:
Valio: Kaksinpeli (sis. pallot) 36 €, Nelinpeli 24 €/pelaaja
A-C, 35-45: Kaksinpeli 30 €, Nelinpeli 20 €/pelaaja
Harraste, aikuiset: Kaksinpeli 26 €, Nelinpeli 20 €/pelaaja
Harraste, juniorit: Kaksinpelit 26 €, Nelinpeli 18 €/pelaaja (MAKSETAAN KILPAILUPAIKALLA HETI, tasaraha tai mobilepay)
KAIKILLE OSALLISTUJILLE KISAPAITA
Tänä vuonna perinteiseen tapaan ilmoittautumiseen kuuluu kisapaita vuoden 2025 uusilla väreillä. Kisapaidan saat kisapaikalta kisapäivänä.
Tapahtuma alkaa lauantaina 14.12. klo 10 Esport Centerissä nelinpeliturnauksella. Turnaus on suunnattu kaikenikäisille ja -tasoisille pelaajille. Turnaus on myös ilmainen ja korvaa yhden ranking-kilpailun. Tämän turnauksen pisteet eivät kuitenkaan vaikuta ranking-listaukseen.
Turnaus pelataan omilla palloilla, ja palloja on mahdollista ostaa tapahtuman järjestäjiltä. Turnaus pelataan pooleissa, mikä takaa kaikille pareille useamman ottelun. Jokainen pari saa myös yhden tai useamman jatkopelin. Tärkeintä on pitää hauskaa ja nautti pelaamisesta yhdessä!
Ilmoittauduthan mukaan viimeistään perjantaina 13.12. klo 15.00 tämän linkin kautta: https://forms.gle/qYeGH7NBZofnoo2n7. Sekä sinun että parisi on ilmoittauduttava erikseen mukaan! Valitettavasti ilman paria ei voi ilmoittautua mukaan. Myöskään paikan päällä ei ole enää mahdollista ilmoittautua. Lisäsimme ilmoittautumisen yhteyteen tasot (kilpa ja harraste), jotta pelaajat pääsevät haastamaan omantasoisia vastustajia. Pelaajien toivomuksesta päivitämme tämän uutisen yhteyteen ilmoittautuneiden nimet, joten merkaathan ilmoittautumislomakkeeseen, jos et halua nimeäsi näkyville (nimet poistetaan tämän tapahtuman jälkeen).
Turnaukseen kuuluu myös pukeutumiskilpailu, jossa paras tiimiasu palkitaan. Tiimiasu voi olla esimerkiksi jouluaiheinen.
Pelien loputtua (noin klo 14.00) on mahdollisuus käydä suihkussa ja saunassa Esportilla. Tämän jälkeen siirrymme Talihalliin (Huopalahdentie 28, 00350 Helsinki) kannustamaan Tapion Sulkaa joukkue-SM-kilpailuissa. Joukkue-SM-kilpailut pidetään 14.-15.12. Talihallissa. Toiveena olisi, että tapahtumaan osallistujien välillä voitaisiin sopia yhteiskyytejä Esportilta Talihalliin, ilmoitathan ilmoittautumisen yhteydessä osallistutko kannustusjoukkoihin ja voitko tarjota kyytiä.
Kysymyksissä voit olla yhteydessä: an.cong@hotmail.com
Nähdään pikkujouluissa!
Womens Openin aikana on seuraava hotellitarjous kisaviikonlopun ajan (24.-26.1.2025). Huonevaraukset tulee tehdä 22.1.2025 klo 18 mennessä. Huomioithan, että erikoishintaisia huoneita on saatavilla rajoitettu määrä.
Varaa Sokos Hotels Myyntipalvelusta
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi
Mainitsethan ystävällisesti kiintiötunnuksen BTSWOMENSOPEN varausta tehdessä.
Voit myös tehdä varauksen suoraan nettisivuilta www.sokoshotels.fi – Varauskoodi netissä BTSWOMENSOPEN
Hotelli | Huonehinta / yö |
Heymo 1 by Sokos Hotels Miestentie 5, 02150 Espoo | 79 EUR / 1hh The room 89 EUR / 2hh The room 109 EUR / 3hh The Room lisävuoteella |
Original Sokos Hotel Tapiola Garden Tapionaukio 3, 02100 Espoo | 99 EUR / 1hh Standard 109 EUR / 2hh Standard 129 EUR / 2hh Standard lisävuoteella |
Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen (Heymo hotellissa Well 7 – ravintolan kevyt buffet aamiainen), langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja ALV. Pidätämme oikeuden hinnanmuutokseen. Huonehintaan sisältyy S-bonukset. Hinnasta ei saa erillistä asiakasomistajan alennusta.Hotellihuoneet ovat käytettävissänne tulopäivänä klo 15.00 alkaen lähtöpäivään klo 12.00 saakka.
Varauskoodilla CELEBRATION varatun kiintiön ulkopuolelta kisaajat saavat 5 % alennuksen päivän parhaasta hinnasta. Hinta sisältää buffetaamiaisen, langattoman internetyhteyden, asukassaunan (hotellikohtaisesti) ja arvonlisäveron. Hinnasta myönnetään S-bonukset, mutta ei erillistä omistajan alennusta.
Varauksen vahvistaminen
Kiintiöstä tehdyt huonevaraukset on vahvistettava luottokortilla tai maksettava varausvaiheessa. Kiintiöstä tehdyn yksittäisen varauksen viimeinen kuluton peruutuspäivä on 7 vuorokautta ennen tulopäivää. Ensisijaisesti suosittelemme varauksen tekoa puhelimitse tai netissä. Ystävällisesti huomioithan, että tietosuojasyistä luottokorttitietoja ei saa lähettää sähköpostitse. Jokainen majoittuja vastaa itse omista majoituskuluistaan.
Forza julkaisi uuden peliasumallistonsa 2024-25. Seuran jäsenet voivat tilata alla olevilla kampanjaehdoilla uusia seuravaatteita:
Kampanja voimassa 31.10.2024 asti.
Tapion Sulan seuravaatteet ovat tilattavissa läpi kauden suoraan Badstore.fi -nettisivuilta. Tutut FZ Forzan tuotteet ja valikoitu vaihtuva erä huipputuotteita on tarjolla Tapion Sulan jäsenille erikoishinnoin.
Tilaus on sujuvinta seuraavista linkeistä alennuskoodeja käyttäen. Näille sivuille on suoraan valikoitu TS:lle alennetut tuotteet. Seuran logopainatus tulee oletuksena seurapaitoihin ja -takkiin. Paitoihin voi lisäksi tilata selkään nimipainatuksen.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kumoamassa liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen toimintaan liittyviä sulkuja 31.1. (tiedote 28.1.). Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen koronarajoitusten purkuun ja lieventämiseen liittyvät päätökset ovat tulossa voimaan 1.2.2022. Näiden päätösten mukaisesti pääsemme aloittamaan aikuisten harjoitusryhmät tiistaina 1.2.
Hallille palatessamme kaikkien seuralaisten on hyvä muistaa vastuullisuus: tarpeettomien lähikontaktien välttäminen, hygieniakäytännöt sekä maskin käyttö. Jääthän myös kotiin, mikäli sinulla on koronaan viittaavia oireita tai olet altistunut koronalle.