Tapion Sulan historia

Tutustu Tapion Sulan 60-vuotiseen historiaan!

1960-luvulla Tapiolaa rakennettiin ja silloin perustettiin myös Tapion Sulka. Kesällä 1960 kerääntyi yhä laajeneva joukko iltaisin Tapiolan Jousenkaari 7:n etupihalle pelaamaan sulkapalloa, jossa kenttien rajat olivat kenkien koroilla piirretyt. Vastapäätä oli rakenteilla Metsolan kansakoulu (nykyään Jousenkaaren koulu), jonka suojissa vain rekisteröityneet seurat saivat talvisin harjoitella. Niinpä tarvittiin rekisteröity seura. Perinteisen illan pelivuoron jälkeen elokuun 22. päivä 1960 kymmenkunta innokasta lajin harrastajaa - kaikki saman taloyhtiön asukkaita - kokoontuivat yhteen perustamaan seuraa. Tuore sulkapalloseura sai nimekseen “Jousensulka 7 ry” perustamispaikkansa mukaan. Hallitukseen valikoituivat Onni R. Jaakkola puheenjohtajaksi ja jäseniksi Unto Halén, Antti Annala, Toimi Vainikka ja Tapani Korhonen. Perustajaporukassa olivat myös aktiivipelaajat Kaksonen, Karttunen ja Keippilä.

Seuramme oli oli heti perustamisestaan lähtien aktiivinen. Heti 1961 alussa seura piti ensimmäiset “oppituntinsa” Suomen sulkapallon huippujen ja valmentajien johdolla. Neljä tuntia kestävässä tapahtumassa toistasataa kiinnostunutta uskaltautui kokeilemaan valkoisen sulan lento-ominaisuuksia. Ennen kevään tuloa seura järjesti talkoovoimin kansallisen tason kison, jotka kohosivat osallistujamäärältään maassamme siihen asti järjestettävien kisojen kärkeen 121 pelaajallan. Omalle jäsenistölleen järjestettiin muitakin kisoja. Muutama vuosi perustamisesta kisattiin Tapiolan mestaruudesta, jonka palkintona oli mystinen “Mesikämmentuoppi”. Ranking-kisoja järjestettiin jo 1960-luvulla - tuolloin viikoittain.

Kenttäolosuhteet olivat haastavat. Metsolan kansakoulussa (nykyään Jousenkaaren koulu) oli vain yksi kenttä ja salissa matala katto - kaiken lisäksi sali oli aluksi käytössä ainoastaan kerran viikossa klo 19-22. Alkuvuosien jälkeen muitakin saleja saatiin käyttöön. Niistä merkittävin oli Tapiolan yhteiskoulun liikuntasali (nykyinen Tapiolan koulu ja lukio), jossa pääsi parhaimmillaan harjoittelemaan kahdesti viikossa. Joka paikan haasteena olivat kenttien rajat, sillä ne piti joka harjoituksen aluksi asettaa ja lopuksi poistaa. Lattioille ei saanut tehdä pysyviä viivoja. Käytönnössä usein tämä ratkaistiin niin, että lakanakankaasta ommeltiin kehikko ja teipillä vedettiin se harjoitusten ajan kireäksi.

Sulkapallo oli saapunut Suomeen 1940-luvulla ja Suomen Sulkapalloliitto perustettiin vuonna 1956. Ensimmäiset suomalaiset sulkapallon säännöt on kustantanut Suomen Latu ry. Jousensulka 7 liittyi Suomen Sulkapalloliittoon 1961. Jousensulka 7:n puheenjohtaja, Onni R. Jaakkola, tuli Sulkapalloliiton varapuheenjohtajaksi, jonka jälkeen hän toimi liiton puheenjohtajana peräti 12 vuoden ajan. Hän jätti tehtävänsä liiton hallituksessa 1974.

Seuramme muutti nimensä tutumpaan, Tapion Sulka ry -muotoon muutaman vuoden päästä perustamisestaan. Alkuperäisen nimen katsottiin olevan liian suppea, eikä vaihdokseen liittynyt sen enempää draamaa. Riitelyä tai draamaa ei Tapion Sulan toiminnassa muutenkaan ollut juurikaan - varsinkin verrattuna muutoin Suomen urheilupiireissä tapahtuvaan.

Seurahenki oli Tapion Sulalle keskeinen juttu perustamisestaan lähtien. Seurahengen ylläpitämiseksi järjestettiin sarjaotteluita niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Kotimaisista vastuksista Tampereen Ahjola ja espoolainen EBK, joista kummankin kanssa miteltiin useaan otteeseen. Kansainvälisiä seuraotteluita järjestettiin ruotsalaisten kilpakumppaneiden, Solnan ja Kometin kanssa useita. Eksoottisia seuraotteluita järjestettiin neuvostoliittolaisia seuroja vastaan Tallinnassa ja Leningradissa.

Seuramme huippupelaajia 60- ja 70-luvuilla olivat ennen kaikkea Sylvi Jormanainen, Eero Läikkö ja Maarit Jaakkola, jotka hallitsivat useita vuosia kotimaisia nuorten ranking-listoja ja nousivat myös kansalliselle huipulle. Jaakkolan perhe oli vahvasti edustettuna sulkapallossa, sillä Onni R. Jaakkolan ollessa Tapion Sulan puheenjohtaja, niin vaimonsa Sanni ja tytär Maarit muodostivat historian ensimmäisen parin, jossa sekä vanhempi että lapsi olivat kumpikin voittaneet sulkapallon Suomen mestaruuden.

1960-70 -luvuilla Tapion Sulka oli seura, jolle tärkeintä oli urheiluharrastuksen tarjoaminen nuorille ja samalla terveellisten elämäntapojen opettaminen. Kansallisesta menestyksestään huolimatta seuran päätavoitteena ei siis ollut kilpailutoiminta tai kilpapelaajien luominen vaan lasten ja aikuisten liikuttaminen. Työ- ja perheyhteisöjen harrastustoiminnan tukeminen ja laaja kuntourheilu olivat silloin toisena toiminnan tavoitteena kilpailutoiminnan edellä.

1980-luku oli Tapion Sulalle voimakkaan kasvun aikaa. Vuosikymmenen alussa seurassa oli joitain kymmeniä jäseniä ja 70-luvun pelillinen menestys jo takanapäin. Tapion Sulka tunnettiin sulkapallopiireissä jopa pilkkanimellä “Tappion Sulka”. Seuralla ei myöskään ollut juurikaan kilpajunioritoimintaa - lupaavat juniorit valuivat muihin seuroihin heti menestystä hieman saavutettuaan. Kaikki tämä tulisi kuitenkin muuttumaan.

 
Seuran toimintaa ryhdyttiin johdonmukaisesti kehittämään. Avainhenkilöinä olivat puheenjohtajaksi valittu toimittajataustainen Timo Mäkelä, seuran sihteeri Tuula Vilske, päävalmentaja Sylvi Jormanainen sekä talouspuolesta vastannut Klaus Grönbärj. Tapion Sulasta päätettiin tehdä Timo Mäkelän sanoin ”sulkapallon tavaratalo”, eli tavoitteena oli tarjota sulkapalloa kaikille harrastepelaajista aina huipputason kilpapelaajiin. Tämä missio on säilynyt - Tapion Sulka pyrkii edelleenkin tarjoamaan jokaiselle jotakin sulkapallon saralla. 

Ennen Esport Centeriä Tapion Sulan pelivuorot olivat pitkin poikin Espoon oppilaitosten liikuntasaleja. Toiminta kuitenkin keskittyi Tapiolaan ja Espoonlahteen ja pääpelipaikkoina toimivat Tapiolan yhteiskoulu ja Espoonlahden kauppaoppilaitos. 1980-luvun alussa seura oli kuitenkin niin pieni, että se ei meinannut saada Espoon kaupungilta oppilaitosten liikuntasaleja käyttöön, kunnes keksittiin, että kilpailutoimintaa järjestämällä liikuntatiloja saisi kaupungilta paremmin käyttöön – tähän ryhdyttiin ja näin syntyivät edelleenkin olemassa olevat seuran sisäiset ranking-kisat. 

Ranking-kisamme kehittyivät nykymuotoonsa siis 1980-luvulla. Rankingien järjestäminen kuului Paavo Voltin vastuulle ja Espoonlahden kauppaoppilaitos toimi foorumina aina 2010-luvulle asti. Keskeisessä roolissa olivat myöskin vohvelit, joita etenkin seuran sihteeri Tuula Vilske paistoi vuosikausia jäsenistölle. Rankingit osoittautuivat valtavan suosituiksi. Jopa niin suosituiksi, että 80-luvun loppupuolella ne jouduttiin pelaamaan kahdessa eri vuorossa, kun halliin ei meinannut mahtua. Rankingeissa myöskin kävivät kaikki. Esimerkiksi TSanomat 5/89 ranking-listalla oli 146 pelaajaa ja kolmen kärki koostui herroista Pontus Jäntti, Lasse Lindelöf ja Jonne Löytömäki – huipulla taso oli siis erittäin kova. Rankingit olivat - ja ovat edelleen - myös mainio tapa kilpajunioreille vastustajapiirin laajentamiseen. On aivan erilaista pelata hyvätasoista aikuisharrastajaa vastaan kuin oman ikäluokkansa junnupelaajaa. 

Tapion Sulan kasvaessa kävi selväksi, että seuran toimintaa varten tarvittaisiin sulkapallohalli, johon toiminnan voisi keskittää, sillä jatkuvasta keskustelusta huolimatta Espoon kaupungilla ei ollut tarjota seuralle kuin hajavuoroja ympäri Espoota. Kuin tilauksesta seuran johto sai tietää Esport Centerin suunnitelmista laajentaa halliaan rakentamalla moderni sulkapallohalli. Seura päättikin ryhtyä uudistetun halliyhtiön osakkaaksi. Esport Centerin nykyinen sulkapallopuoli valmistui vuonna 1989 ja työmaalla nähtiin mm. Tapion Sulan nykyinen toiminnanjohtaja Lasse Lindelöf kesätöissä. Ensimmäiset pelit käytiin Esport Centerin talonmiestä vastaan. Talonmies on edelleen sama ja on vuosikymmenien varrella lannistanut monenkin juniorin vakuuttavalla pelillään. Esport Centerin osakkeet ja niiden myötä saadut kenttävuorot olivat keskeisessä roolissa jäsenmäärän kasvun ja ammattimaisen toiminnan varmistamisessa. 

Jäsenlehden luominen nähtiin tärkeäksi menestystekijäksi. Puheenjohtaja Mäkelä oli toimittaja ja lehden pääarkkitehti. Jäsenlehden, jonka nimeksi tuli myöhemmin TSanomat, juttukirjo oli laaja: lehdessä ilmestyi pelaaja- ja valmentajakuvia, raportteja kisamatkoista, erilaisista harjoitteista ja kaikkea siltä väliltä. Lehden pääkirjoitukset käsittelivät megatrendejä: “Sulkapallo on muotia” (5/89) ja “Sulkapallo ei lamaa tunne” (7/91). Kerrotaan jopa, että TSanomien tekeminen sai erään seuramme valioluokan kilpapelaajan hakeutumaan journalistiopintojen pariin. Varmaa on, että lehteen panostettiin ja sen julkaisua myös odotettiin. Keskeinen osa jäsenlehteä oli alusta lähtien seuran päivitetty ranking-lista. 

1980-luvun alussa valmentajia oli tasan yksi - Sylvi Jormanainen. Hän oli aloittanut Tapion Sulassa 1962 ja on edelleen menestyneimpiä pelaajiamme. Sylvi toimi päävalmentajanamme 1980-luvulla, jolloin Tapion Sulassa päätettiin panostaa myös valmentajien viihtyvyyteen ja osaamiseen sulkapallossa ennenkuulumattoman tarmokkaasti. Valmentajaleirejä ja muita koulutuksia järjestettiin useampi vuodessa ja tavoitteena oli, että seuran aktiivivalmentajat kävisivät liiton valmentajakursseilla hakemassa lisäoppia valmennukseen. Valmentajaleirellä oli myös merkittävä ryhmähenkeä kohottava vaikutus. 1990 luvulle tultaessa valmentajia olikin jo noin 20 - heistä edelleenkin TS:ssä valmentaa Lasse Lindelöf ja Kimmo Ståhlberg. Koulutettu ja runsaslukuinen valmentajajoukkio mahdollisti laadukkaan ja laajan junioritoiminnan, joka poiki 1990-luvun huippuvuodet.

Keskeisenä seuran kulmakivenä oli yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyö. 1980-luvulla seuratoiminta pyöri täysin vapaaehtoisvoimin. Ajatus oli, että jos avainhenkilötkin tekevät töitä ilman korvausta, eivät muutkaan kehtaa kieltäytyä siitä. Vapaaehtoistyö oli merkittävässä roolissa seuran menestyksen kannalta. Yhteishenkeä ja motivaatiota nostettiin monipuolisesti, mm. penkkiurheilumatkoilla Englantiin ja Tanskaan katsomaan huippusulkapalloa. Lisäksi järjestettiin myyjäisiä Tapiolassa, joiden suurin anti oli porukan hitsautuminen yhteen eikä niinkään taloudellinen tulos. Taloutta pidettiin yllä yritysyhteistyöllä, josta esimerkkinä on vanhoissa TSanomissa olevat lukuisat mainokset.

1980-luku oli monella tapaa ratkaiseva Tapion Sulalle. Silloin käynnistettiin monia aloitteita, jotka näkyvät vielä tänä päivänä: “sulkapallon tavaratalo” -strategia, ranking-kisat ja laadukas seuran sisäinen viestintä. Valmentajien kouluttamiseen panostettiin, kuten myös hyvän seurahengen ylläpitämiseen. Kaikessa tässä Timo Mäkelällä oli suuri merkitys. Päällimmäisinä yksittäisenä hetkenä Mäkelälle on jäänyt mieleen juniorien SM-kisat 1990, joista tapionsulkalaiset voittivat peräti seitsemän kahdeksasta jaossa olleesta kullasta. Näitä huippujunioreita olivat muun muassa Mikko Franssila, Stefan Karlsson, Jonne Löytömäki ja Jan Tois. Pohja oli luotu menestykselle, jonka hedelmiä korjattiin läpi 1990-luvun.

1990-luvulle tultaessa Tapion Sulka oli vakiinnuttanut asemansa sulkapallon suurseurana – jäseniä oli noin 600, koulutettuja valmentajia noin 20 sekä eritasoisia ryhmiä aina aikuisharrastajista Suomen huipulle. Osoituksena laadukkaasta seuratoiminnasta Tapion Sulka valittiin Sulkapalloliiton vuoden seuraksi vuonna 1992. Valintaan vaikutti Tapion Sulan edellisvuosien voimakas kasvu ja panostus juniorityöhön. Samana vuonna Tapion Sulka sai Nuori Suomi -sinetin ensimmäisenä sulkapalloseurana Suomessa. Kuuleman mukaan sinetin saaminen oli työn ja tuskan takana, mutta Timo Mäkelä ja Klaus Grönbärj hoitivat asian tarmolla.

Samoihin aikoihin, 90-luvun alkupuolella seuraamme alkoi siirtyä entistä enemmän huippupelaajia. Yksi heistä oli Lasse Lindelöf, joka aloitti TS:ssä vuonna 1978, mutta vietettyään vuosikymmenen Helsingin Sulassa palasi Tapion Sulkaan. Muita, seuraan siirtyneitä huippuja, olivat Pia Pajunen, Ari Kinnunen, Timo Harju, Minna Meri-Harju sekä pelaajavalmentajaksi saatu Kristiina Danskanen (silloinen Tainio-Pesonen). 

1990-luvun kisamenestys oli mittavaa. Tapion Sulka voitti seurajoukkueiden Suomen mestaruuden vuosina 1991, 1993, 1994 ja 1999. Henkilökohtaistakin menestystä tuli roppakaupalla – olihan paluumuuton tehnyt Lasse Lindelöf Suomen kärkipelaajia. Tapion Sulan huippupelaajat voittivat 1990-luvulla toistakymmentä SM-kultaa ja heitä olivat Lassen lisäksi muun muassa Nina Sarnesto, Emmi Heikkinen ja Leena Löytömäki. Lasse Lindelöf nostaa etenkin Lauri Pesosen panoksen huippupelaajien valmentajana esiin. Haastavasta päivätyöstään huolimatta “Lape” jaksoi vetää niin aamu- kuin iltatreenitkin ja toimi muun muassa Lassen henkilökohtaisena valmentajana. Toisaalta Sylvi Jormanainen näki etenkin Kristiina Danskasen mainion valmennuksen syyksi laajemman Tapion Sulan kaartin kehittymiseen, mikä näkyi etenkin Joukkue-SM -kisoissa. 

Tapion Sulan toiminnan kansainvälisyys kasvoi usealla tapaa. Joukkue SM-voittojen myötä päästiin pelaamaan seurajoukkueiden EM-kisoja, Eurooppa Cupia, ja valiopelaajille järjestettiin kansainvälisiä leirejä. Aina olosuhteet eivät kuitenkaan vastanneet sitä, mihin Suomessa oltiin totuttu - Eurooppa Cupissa vuonna 1992 Bulgarian Sofiassa bussipysäkillä vastaan käveli karhu ja leirillä Venäjän Omskissa olosuhteet olivat vähintäänkin askeettiset, kun suihkustakaan ei tullut kuin kylmää vettä. Omskin leirillä jokainen harjoituskerta päätettiin multitreeniin, jossa lyötiin sata smashia - tarkoitus oli muistuttaa pelaajia siitä, että sulkapallo on hyökkäävä peli.

1990-luvun alussa Lauri Pesonen oli todennut, että kilpapelaajien kehitystä varten tarvittiin ulkomainen valmentaja. Päätettiin palkata englantilainen entinen kansainvälisen tason huippupelaaja ja silloinen Englannin maajoukkuevalmentaja Paul Whetnall vetämään leirejä 3-4 kertaa vuodessa ja seuraamaan huippupelaajien kehitystä. Timo Mäkelän mukaan Whetnallin merkitys oli etenkin psykologinen ja motivaatiota kohottava. Niin tai näin, Lasse Lindelöf on -91 TSanomissa asiasta todennut: “tää kaveri on oikea lottovoitto seuralle!”
Itse sulkapallokin oli lajina silloin erilainen. Lasse Lindelöf kertoo, että etenkin pistelasku on muuttanut peliä. Pelien pituudet vaihtelivat hurjasti, jopa yli 1,5 tuntisia pelejä pelattiin eikä selväkään pistekaula taannut voittoa. Peli oli hidastempoisempaa ja puolustusvoittoisempaa, käytiin pitkiä clear-sotia, kestävyys oli suuremmassa roolissa, puolustuslyönnit lyötiin lähelle verkkoa ja verkkopeliä oli enemmän. Lasse mainitsee etenkin näyttävän ylärystyn tärkeäksi 90-luvun lyönniksi, josta voi pyytää esimerkiksi Jonne Löytömäeltä malliesimerkkiä. 

Seurakulttuuri kehittyi 1990-luvulla - muun muassa seuran pikkujoulukulttuuri otti harppauksia eteenpäin. Seuran entisen puheenjohtajan Jonne Löytömäen muistissa on pikkujoulut 90-luvun alkupuolelta, jossa esitettiin Punahilkka-näytelmä. Näytelmässä Jonne Löytömäki esitti Isoa pahaa sutta, Mikko Franssila jäyhää metsästäjää, ja Jan Tois isoäitiä. Punahilkan rooliin valittiin Ilari Laukkanen. Näytelmä harjoiteltiin Tapion Sulan sählyvuorolla Espoonlahdessa. Myös tietovisaa on järjestetty näiltä ajoilta asti pikkujouluissa.
Tapion Sulka on tunnettu sivistyneestä huutokulttuuristaan. Huutoja huudeltiin aktiivisesti jo 1980-luvulla ja useat TS Huudot -opetusvideonkin huudot ovat peräisin jo tuolta ajalta. Eräs niistä, “turkkilainen” -huuto, syntyi vuonna 1993 sulkapallon MM-kisoissa, jotka pelattiin Birminghamissa. Tapion Sulkaa edusti kentällä Lasse Lindelöf sekä katsomossa Lauri Pesonen ja Jonne Löytömäki. Kentillä oli useampia turkkilaispelaajia, jotka säännönmukaisesti löivät palloja karkeasti leveäksi - jopa viereisille kentille. Eräs mallisuoritus oli ylärysty lyötynä viereisen kentän postimerkkiin. “Turkkilainen” -huuto oli syntynyt. Turkki on kuuleman mukaan kuitenkin nostanut tasoaan niistä ajoista.
1990-voidaan tiivistää ajaksi, jolloin Tapion Sulan aiempi määrätietoinen panostaminen seuran kasvattamiseen, laadukkaaseen valmennukseen, ryhmähengen luomiseen ja juniorityöhön alkoi kantaa hedelmää. Tapion Sulka oli kautta 1990-luvun Suomen menestyneimpiä seuroja ja jäsenmäärältään selvästi suurin.

Uusi vuosituhat otettiin seurassamme vastaan hallituksen merkittäväl-
lä nuorennusleikkauksella. Valittu hallitus oli myöskin merkittävästi
pelaajapainotteisempi. Tuolloin vielä kauppatieteiden ylioppilas Jonne
Löytömäki valittiin puheenjohtajaksi. Hallituksessa keskeisinä henkilöinä
olivat myös muun muassa Mikko “Zila” Franssila ja Jan Tois. Strategia jatkoi
aiempien vuosikymmenien linjaa, jossa pyrittiin tarjoamaan laajat sulkapallon harrastamisen mahdollisuudet eli niin sanottu “tavaratalo” -ajattelu. Pysyimme myös jäsenmäärämme puolesta suurseurana läpi 2000-luvun.

Tähän vuosikymmeneen mahtuu paljon menestystä poikkeuksellisen laajalla rintamalla. Voitimme suomenmestaruuksia jokaisessa pelimuodossa sekä lukuisia seurajoukkueiden suomenmestaruuksia. Keskeisiä huippupelaajia olivat Markus Heikkinen, Tuomas Karhula, Ilari Laukkanen, Aki Kananen Leena Löytömäki, Markus Rouvinen, Elina Väisänen ja Maria Väisänen. Näistä erityisesti on syytä mainita viisi peräkkäistä joukkue-SM-mestaruutta, Elina Väisäsen naisten  kaksinpelin suomenmestaruus ja Tuomas Karhulan neljä nelinpelin suomenmestaruutta. Vaikka miesten kaksinpelin kultamitali jäi saamatta, oli huippumiestemme kärki varsin laaja ja menestyksekäs, siitä osoituksena Rouvisen ja Heikkisen SM-hopeat.

Toiminta jatkoi keskittymistä Esport Centeriin, jonne 90-luvulla ostetut osakkeet osittain sitoivat, mutta myös mahdollistivat pitkäjänteisemmän toiminnan suunnittelun. Kaupallisen hallin vuorokustannus oli eri luokkaa kuin kunnan liikuntasalien vastaava, mutta hallituksen tasolla pyrittiin huolehtimaan harrastusmaksujen kohtuullisuudesta. Espoon kaupungin tuki oli tässä suhteessa erittäin arvokasta.

TSanomat oli pääasiallinen viestinnällinen väline. Juttuja kirjoitettiin laajalla rintamalla ja ne saavuttivat syvyyksiä, josta tavanomainen yhdistystiedotus voi vain uneksia. Jäsenviestinnän kapellimestareina toimivat Mikko Franssila ja Jussi Palmén. Jäsenlehden korvasivat muut median muodot ja se lakkautettiin vuonna 2008. Vanhat TSanomat on kuitenkin säilytetty digitaalisessa muodossa ja löytyvät seuramme verkkosivuilta.

TS-henki on elänyt vahvana läpi tähänastisen vuosituhannen. Seurassa on vuosikymmenten ajan ollut kymmeniä valmentajia, jotka ovat tehneet vapaaehtoispohjalta tärkeää työtä.

Tällä jaksolla niistä on syytä nostaa esiin Michael Bailey ja Jonne Löytömäki - seuran ikoniset kilpajunnuvalmentajat. Jonne jaksoi Tapion Sulan puheenjohtajuuden lisäksi vetää allekirjoittaneellekin useammat treenit viikossa monen vuoden ajan ja etenkin Jonnen ja Jan Toisin vetämät kesäleirit ovat varmasti jääneet lähtemättömällä tavalla monen kilpajunnun muistiin. Kiitettävä suoritus vapaaehtoispohjalta! Lisäksi Kimmo Ståhlberg ja Ilkka Larma ovat olleet seuran ydintoiminnan selkärangan tärkeä osa. Näiden lisäksi 2000-luvun alkupuolella TS:n monet kilpapelaajat toimivat osa-aikaisina valmentajina.

Vuonna 2012 syksyllä seura sai ensimmäisen täysipäiväisen työntekijänsä, kun entinen huippupelaaja ja hallituksen jäsen ja sittemmin yrittäjäksi siirtynyt Lasse Lindelöf palkattiin toiminnanjohtajaksi. Rekrytointi oli seuralle keskeinen, jotta se pysyisi ajan hengessä mukana. Maailma oli nimittäin muuttunut kahdessa suhteessa: vapaaehtoistoimintaan oli yhä vaikeampi saada tekijöitä ja toisaalta ydintoiminnalta edellytettiin yhä korkeampaa laatua. Lassen myötä etenkin kilpajuniorien valmennus ammattimaistui ja muista seuroista alkoi tulla lupaavia junnuja Tapion Sulkaan. Tällä hetkellä Tapion Sulan juniorityö voi erinomaisesti, josta kiitos kuuluu etenkin Lasselle. Päätös oli onnistunut ja se toistettiin vuosikymmenen loppupuolella palkkaamalla kilpavalmennuksen vastaavaksi valmentajaksi Joonas Lepistö.

Valmennuksessa Tapion Sulan erityispiirteeksi voidaan mainita pienryhmät, joita joihin ollaan pitkään jo panostettu. Pienryhmät vaativat toisaalta riittävän määrän sitoutuneita ja osaavia valmentajia, mutta antavat kilpapelaajalle tai kehittyvälle juniorille paljon. Korkeammasta hinnastaan huolimatta pienryhmävalmennus on Tapion Sulassa katsottu tärkeäksi, koska se mahdollistaa pelaajalle yksilöllisemmän valmennuksen. Pienryhmät voivat seurassamme edelleenkin hyvin. Muiden seurojen keskuudessa Tapion Sulka tunnetaan ehkä parhaiten menestyneistä naispelaajistaan. Tapion Sulassa on aina ollut menestyneitä naispelaajia ja -valmentajia, jotka ovatkin esimerkillään vetäneet seuraan paljon tyttöjunnuja. Kisamenestyksen lisäksi naisten aktiivisesta
roolista seurassamme käy esimerkistä vuonna 2009 ensimmäisen kerran järjestetty Espoo Women’s Open. Turnaus pantiin kansainvälisestikin merkille, sillä se valittiin Euroopan Sulkapalloliiton vuoden 2013 naisprojektiksi. Sen pääarkkitehtinä on Elina Väisänen, joka on vastannut Tapion Sulan kilpailujen järjestämisestä koko vuosikymmenen ajan ja jo vuosia aiemmin.

Tapion Sulka valittiin vuoden seuraksi vuonna 2015. Perusteluina oli mm. seuran pelaajien määrän kasvu ja tason nousu sekä mallikas kannustus joukkue SM-kilpailuissa. Huippupelaajillemme tämä oli tuloksekas vuosikymmen. Voitimme yli vuosikymmenen tauon jälkeen seurajoukkueiden suomenmestaruuden vuonna
2018, jonka ansiosta pääsimme haastamaan Europa Cupissa myös muiden
maiden mestareita. Sonja Pekkola voitti lukuisia nelinpelimestaruuksia
ja myös naisten kaksinpelin suomenmestaruuden. Tämän lisäksi muita
menestyneitä huippupelaajiamme olivat muun muassa Aki Kananen, Tuuli
Härkönen, Anna Paavola, Nella Siilasmaa, Kalle Koljonen, Joakim Oldorff
ja Tony Lindelöf. Heidän takana oli laaja joukko lupaavia junioripelaajia.

Tapion Sulka on jatkanut kannustavan ja myönteisen yhteishenkensä vaalimista. Seuratoimintaan osallistumista on edistetty valiokuntatoiminnalla ja on myös lanseerattu vuosittainen palkinto ansioituneelle seura-aktiiville. Jos aikanaan jäsenlehti-TSanomat on ollut seurahengen kannalta tärkeä, niin tällä vuosikymmenellä sosiaalinen media on tullut samassa suhteessa merkittäväksi. Kautta aikojen ensimmäiset palkitut olivatkin Tuuli Härkönen ja Nella Siilasmaa, jotka ovat vastanneet seuran some-aktiivisuudesta. On syytä mainita, että Suomen Sulkapalloliitto valitsi Tapion Sulan vuoden somettavaksi seuraksi useana vuonna peräkkäin 2010-luvulla.

Tapion Sulan historia on jo pitkä ja vaiherikas. Meillä on vahva ja kannustava seurahenki, johon kuuluu monia perinteitä. Samaan aikaan olemme kyenneet uudistumaan, sillä TS on tälläkin hetkellä Suomen suurimpia lajimme seuroja ja merkittävä espoolainen liikuntayhteisö. 2010-luvulla Tapion Sulka on jalkautunut Espoon kouluihin voimakkaasti. On haluttu viedä lajia ja liikunnan iloa laajemmin lasten ja nuorten keskuuteen. Tuhannet espoolaiset koululaiset ovat saaneet sulkapallon ensikosketuksensa Lassen johdattamina. Kaikesta päätellen myös Tapion Sulan tulevaisuus on valoisa.